Anna-Liisa muistelee mennyttä

HÄÄT

Alpo Aukusti Nuutisen ja Anna Liisa Pekkalan häät vietettiin Lapinsalon Pajulassa elokuun 2 päivä 1952. Päivä oli kaunis ja lämmin niin kuin elokuun alussa voi olla lämpöä ja aurinkoa. Päivä oli lauantai ja meidät vihki pastori Tatu Malmivaara Pajulan kartanolla suuren vierasjoukon keskellä. Todistajaksi tuli sen ajan tavan mukaan Eero Hermaala, hän oli Väinö Malmivaaran vävy ja niin ollen olivat Tatu Malmivaaran kanssa langokset. Vihkikaava oli pitkä. Kun se oli käyty läpi lauloi Lapinsalon kyläkuoro: ”Nyt nämä nuoret tässä on Herra edessäs, Sä heitä elämässä varjele kädelläs”… Sen jälkeen kuului tapoihin onnentoivotukset ja veihän se aikaa kun hääväkeä oli varmastikin yli sata.

                                                                         Nyt nämä nuoret tässä
                                                                         On, Herra, edessäs.
                                                                         Sä heitä elämässä
                                                                         Varjele kädelläs.
                                                                         Sä armos heille anna
                                                                         Ja heitä hoida, kanna.
                                                                         Suo heille siunaukses,
                                                                         Oi hyvä Jumala!

            Onnitteluhetki vihkimisen jälkeen.

Kun tämä toimitus oli loppunut, seurasi täytekakku ja mehutarjoilu. Täytekakkua meni paljon, kaikki ihmiset olivat makeannälkäisiä kun sota-aika ei kovin kaukana ollut jolloin imelänä oli vain sakariini. Sitten istuttiin kartanoseuroihin. Siellä puhuivat vihkipapin lisäksi ainakin Aku Räty ja op. Vilho Hynninen. Puhujien aiheista en muista, vaan sen juhlavuuden muistan kun istuin Alpon rinnalla ja yhdestä Siionin virsistä veisasimme. Aku Räty käsitteli aina puheessaan hyvin herkkiä asioita se taisi hiukan itkettääkin. Myös se kun serkkuja, ikäisiäni oli tullut Haapavedeltä, Hautakylästä ja missä ikinä heitä asuikin. Samoin oli Alpon serkkuja paljon, joita tunsin jo ennestään. Heitä oli Haapajärveltä, Pyhäjärveltä, Nivalasta, Piippolasta.

            Seurat kartanolla.

Sillä aikaa kun seuroja pidettiin kartanolla, hääri emännät ja tarjoilijat ruuan laitossa ja kattamisessa. Pajulan tupaan katettiin monta pöytää valmiiksi ja keitot viimeisteltiin. Ruokailu tapahtui siihen aikaan istuen, tarjoilijat tarjosivat kaiken ruuan eteen, kun väki oli asettunut pöytiin istumaan. Ensin olivat voileivät. Niiden kanssa kala (silli), punajuuret, aladoopi, kalja (hyvä) ja maito. Meidän häissämme ei ollut lipeäkalaa joka oli aina pidoissa perunan ja valkean kastikkeen kanssa sen sijaan oli kaksi liharuoaa: lihapaisti (kappalepaisti) ja perunat + porkkanat / ja lihapullat ja perunat ja porkkanat. Sitten oli vuorossa puuro ja marjaliemi. Puuro oli riissiä, mutta riisiä ei ollut vielä kaupoissa niin täytyi tyytyä perunaryyneihin. Jälkiruokana oli hyvät Alpon vasta poimimat lakat kermamaidon kera. Olihan siinä purtavaa.

Iloisin äänin syöjät yhtyivät Ville Vartiaisen aloittamaan kiitosvirteen: ”Herra kiitetty olkoon isäimme Jumala…” Muttei läheskään kaikki olleet vielä ravituita, yhä uudet ja uudet pöydät katettiin tupaan, ja kaikki tulivat ravituiksi. Ja kun oli kaunis ilma kartanolla, johon penkit oli asetettu seuroja varten, oli mukava seurustella tuttujen ja suvun kanssa. Sitten oli vielä kahvi, joka keitettiin isoilla kuparisilla pitopannuilla ja kahvileipää oli monta sorttia.

Pitojen laittajana oli Hautakylästä emäntä Viliina Kärkkäinen, taitava pitokokki, ja apuna Hilda Komulainen Heinäperältä, sitten vielä tarjoilijat valkoinen esiliina edessä ja silloin vielä Lapinsalolaisen häätarjoilijan puku tai mekko musta.

Pitojen laittajat ja kenkkärit.

Hääparin vasemmalla puolella ja Hilda Komulainen ja Viliina Kärkkäinen oikealla puolella Lea Pekkala ja Aune Lämsä, takarivissä Aili ja Kaisa, Aino Nuutinen, Viljo Rantonen, Raili Lappalainen, ?, Kalevi Kumpulainen, Hilja Rantonen, ?.

Alpolla oli yllään kaunis körtti, se oli teetetty Kiuruvedellä räätäli Paavo Haatajalla ja istui kuin valettu. Alpolla ei ole mielestäni ollut sen körtin jälkeen niin kaunista juhlapukua. Minulla oli oma tekemäni musta mekko. Kukkina olivat valkoiset neilikat. Kenkinä mustat lakeerikengät. Niitä kenkiä pidin juhlakenkinä ainakin kaksivuosikymmentä. Juhlia oli harvoin, ei ne kuluneet ja pantiinhan niihin aikanaan puolipohjat!

Myöhäisen illan tultua alkoi hääväki lähteä koteihinsa. Isä ja äitikin lähtivät. Se tuntui haikealta. Veljet lähtivät ja Maija, Taavi ja Tapio-kummipoikani. Kyllä sen tunsi, että allakassa kääntyy lehti. Sitä ei voinut sitä haikeuttaan kellekään kertoa. Se oli ensimmäinen ”nielaisu” kaiken hyvän olon keskellä. Mutta siinä rinnalla oli Alpo jonka kanssa oli juuri luvannut olla kaikissa elämän tuomissa päivissä.

Sitten aikanaan, auringon jo laskettua menimme ”puojin piälle” nukkumaan. Molempien yhteinen elämä oli alkanut. Ystävät ja naapurit lähtivät jättäen kukkuraisen lahjapöydän. Ja siunauksen ja juhlan muiston.

           Morsian Maijan (oli Kumpulaisessa apulaisena) ja sisko-Maijan kanssa.

Kun sitten saman vuoden lokakuussa tulin asumaan Pajulaan oli Aili Alpon siskoista vielä kotona asumassa. Hän kierti Lapinsalon asistenttinä, mutta koko kuukausi ei mennyt siihen kiertämiseen vaan jonkun viikon kuukaudessa hän oli kotona niin kuin ennenkin. Kaisa-sisko taas oli Portaanpään opistossa sen ensimmäisen talven. Kaisa ja Pentti Rönkä vihittiin avioliittoon 1955 ja hän muutti Muuruvedelle. Aili ja Aarne Knuutinen vihittiin avioliittoon 1957 ja muutti omaan kotiinsa Pyhännälle. Näin jäimme uusi sukupolvi ja ukki ja mummu (=Aukusti ja Vilhelmiina Nuutinen) asumaan Pajulassa. Lapsia syntyi kymmenessä vuodessa kuusi, joista järjestyksessä neljäs kuoli synnytyksessä. Eli meille jäi elämään viisi lasta. Kun v. 1974 haimme Tikkakosken lastenkodista Harrin (toukok. 30 pv) oli lapsiemme luku kuusi ja perhelukumme kymmenen, joka oli isoimpia Lapinsalossa. Pian kauempana olevat opiskelupaikat ja työpaikat veivät lapsiamme muualle, pois kodista.