Synttärilahja

Silloin oli 60-luvun alkupuoli, en muistaakseni ollut vielä koulussa. Hiiret eivät siihen aikaan olleet mitenkään tavattomia tai harvinaisia vierailijoita sisätiloissa. Kyllä niitä rapisteli ruoka kaapeissa tuontuostakin. Minä sain 5 penniä jokaisesta hiirestä minkä pyydystin. Ja rahoilla ostin lisää hiiren räpsyjä, niinkuin menestyvä yrittäjä ainakin.

Ja kun rahaa kerran oli muutama kymmenen penniä, päätin ostaa siskolleni karkkirasian syntymäpäivä lahjaksi. Karkit olivat siihen aikaan hyvin harvinaisia herkkuja. Niinpä pennit taskuun ja suuntasin kohti Aholaa. Aholassa oli kauppa, ja kun mentiin pirttiin, niin siitä heti vasemmalla oli huone, mikä oli pienestä pojasta täynnä kaikenlaista tavaraa.

Kauppaa pitivät Väinö ja Esteri. Kun menin tiskin taakse, Esteri ilmestyi toiselle puolen. Esitin asiani, haluan ostaa karamelli rasian ja laitoin pennit tiskille. Esteri katsoi ylähyllylle, ja sanoi, että ne ollee tuolla ylhäällä ja en minä yletä niitä ottamaan. Mutta saat näillä rahoilla tämän mäntysuovan, kyllä sitä teillä aina tarvitaan. Ja niin hän iski tiskille paketin mäntysuopaa, otti rahat ja pudotti ne kassakoneeseen.

Ei siihen aikaan vanhemmille ihmisille sanottu vastaan, ja varmaan olin niin tyrmistynyt, etten olisi kyennytkään. Voi sitä häpeän ja pettymyksen määrää, kun lampsin kotiin päin mäntysuopa kainalossa, miten sitä voi mennä kotiin tämän kanssa. Piilotin paketin johonkin kuistin nurkan alle ja päätin etten puhu asiasta yhtään mitään. Mutta äiti näki, ettei nyt kaikki ole kohdallaan, ja tuli kyselemään, että mikäs nyt on. No ei mikkään, mutta itkuhan siinä tuli työksi väkisellä. Viimein sain kerrottua mitä oli tapahtunut, ja äidin kanssa haettiin mäntysuopa piilostaan.

Iltapäivällä isä ja äiti tulivat ja halusivat ostaa sen mäntysuovan, ja isä lähti vielä käyttämään minua traktorilla Lapinsalon kaupassa. Siellä olikin suurempi valikoima karkkeja.

Loppu hyvin kaikki hyvin, ja sisko sai synttärilahjansa.

Palaa takaisin