Pajulan historia

Pajulan historia


Esko Nuutinen

Pajulan historia


Haapalan aika


Nuutiset ovat tulleet Lapinsaloon nykyisin Pyhännän Ahokylän Knuutilasta Ojalan tilalle vuonna 1811, ja silloin Ojalan paikkaa kutsuttiin Nuutiseksi. Ahokylässä Nuutiset asuivat ainakin vuodesta 1735 lähtien, ja ovat tulleet Ahokylään hyvin todennäköisesti Kuopion alueelta. Nuutisten Ahokylän vaiheista voi lukea klikkaamalla tätä.


Pajulan alueet ovat olleet Nuutisten hallussa vuodesta 1879 lähtien. Tuon vuoden alussa Nuutiset muuttivat Ojalasta Haapalaan rippikirjan merkintöjen mukaan. Haapala oli saatu Vilhelm Kumpulaiselta (Päätalo, Kumpulainen) vaihtokaupalla Ojalan tilaan, missä Nuutiset silloin asuivat. Tässä kaupassa Ojalan tilasta puolet siirtyi Vilhelm Kumpulaisen omistukseen, ¼ osa siitä omisti Emmanuel Lämsä (Päätälo) ja ¼ osa jäi Nuutisten omistukseen ja tämä paikka oli torppa, mistä tuli myöhemmin Rajala. Kiinnekirja Haapalan omistuksesta on haettu 2.2.1884. Silloin tämä Haapala oli 2/3 osaa alkuperäisestä Haapalan tilasta, 1/3 osaa oli Aholan paikka, minkä omisti silloin Sylvester Vartiainen.


Ensimmäisenä Nuutisista Haapalan omisti Johan (Juho) Knuutinen, hän oli toisen kerran naimisissa Karoliina Långin kanssa, mutta perunkirjan mukaan Karoliinalla ei ollut omistusosuutta Ojalaan, eikä siten myöskään Haapalaan. Mukana Haapalaan muutti Juhon poika Vilhelm Knuutinen (Juhon ensimmäisestä avioliitosta) vaimonsa Agatta Kumpulaisen kanssa.


Agatta Kumpulainen on Vilhelm Kumpulaisen tyttö, ja tarinan mukaan isä halusi nostaa tyttönsä perheen korkeammalle kuivalle, vähemmän hallanaralle paikalle. Vilhelm Kumpulainen oli hankkinut Haapalan omistukseensa vuoden 1875 jälkeen, joten Pajulan alueet ovat olleet suvun hallussa muutamia vuosia aiemmin, koska Vilhelm Kumpulainen on Aukusti Nuutisen ukki.


Juho Knuutinen oli Ojalassa ensin naimisissa Brita Kaisa Lämsän kanssa, joka oli kotoisin Päätalosta, Simon Lämsän ja Katariina Pikkaraisen tyttö. Heille syntyi kaikkiaan 12 lasta. Nälkävuodet ja sitä seuranneet taudit aiheuttivat sen, että vain kaksi lapsista kasvoi aikuisikään asti. Vilhelm oli toinen ja toinen oli Vilhelmiina, joka meni naimisiin Salomon Kämäräisen kanssa Niemisjärvelle. Karoliina Lång oli ollut ensin naimisissa Petter Knuutisen kanssa Tihilänahossa, ja heillä oli kaikkiaan 11 lasta. Naimisiin Juho ja Karoliina menivät 15.6.1872. Heille ei enää syntynyt yhteisiä lapsia. Nuutisten elämästä Ojalassa voi lukea klikkaamalla tätä.


Karoliina Lång kuoli 20.9.1906 ja Juho Knuutinen 30.10.1908. Kauppakirjaa Vilhemille ja Agatalle ei ilmeisesti oltu tehty, vaan Haapalan tila siirtyi heille perintönä. Pesä kirjoitettiin ylös 22.2.1909, ja siinä on kerrottu, ettei Karoliina Lång omistanut Haapalaa. Perunkirjoituksesta selviää, että silloin oli jo ompelukone ja riihikone. Eläimiä oli kaksi ruuna hevosta, tamma ja maitovarsa, 14 lehmää, sonni, hieho, neljä vasikkaa, 15 lammasta ja kaksi sikaa. Paljonko silloin oli peltoa, sitä ei tähän oltu merkitty. Peltojen tuotteita oli merkitty Ruista, Ohraa, Kauraa, Potattia ja tietenkin heinää. Elämä oli ollut hyvin omavaraista, niin kuin siihen aikaan maaseudulla yleensäkin oli.


Vuonna 1901 syntyi nykyisin Turhalan kylällä Paavolan tilan torpassa saarisuon reunassa Otto Fredrik Lappalaiselle ja Kristiina Svärdille seitsemäs lapsi,

Vilhelmina tyttö 19.7.1901. Hänestä tuli Pajulan tilan ensimmäinen emäntä. Perhe muutti Mäkelän tilalle Lapinsaloon 1900-luvun alkuvuosina.

Kristiina äiti oli syntynyt Lapinsalossa Yrjölän tilalla.


Haapalassa jatkoivat tilanpitoa ja elämistä Vilhelm Knuutisen ja Agatta Kumpulaisen perhe.

He olivat hakeneet kiinnekirjat 15.10.1910.


Elämä siihenaikaan oli hyvin talonpoikais-elämää. Oli kolme perhettä, Vilhemin ja Agatan

lisäksi poikien Pekan ja Augustin perhe sekä poikamiehet Johannes ja Albinus, sekä

palvelijat ja rengit. Parhaillaan 25 henkeä istui ruokapöytään. Silloin Haapalassa oli kaksi

taloa, joissa molemmissa iso pirtti ja kaksi kamaria, joten tilaa riitti isommallekkin porukalle.


Silloin oltiin omavaraisia ja kaikki tarvittava pyrittiin tekemään itse, ja elettiin omien peltojen

viljoilla ja lihaa saatiin oman karjan teurastuksista syksyisin. Kaikki tarpeellinen tehtiin itse

puhdetöinä talven pitkinä iltoina. Naiset kutoivat kangasta ja miehet oppivat tekemään

kenkiä nahasta. Työn tekeminen oli siihen aikaan elämisen ehto ja sitä tehtiin niin varhain

aamulla ja päivällä kuin illallakin. Mutta niin olen kuullutkin, että Nuutiset ovat aina olleet

persoja työlle.


Vilhemin ja Agatan häät olivat tanssihäät, mutta herännäisyys, joka oli voimakasta Lapinsalossa 1800-luvun lopulla, kosketti myös tätä perhettä. Körttiläisyydestä tuli elämän sisältö ja suunta kaikelle tekemiselle. Seurakunta, seurat ja Jumalaan luottaminen sekä muiden ihmisten auttaminen olivat tärkeintä ja läsnä jokaisena päivänä.


Vilhelm oli hyvin seurallinen, ja nautti siitä, kun vieraita tuli kylään. Niinpä Haapalassa yöpyikin usein pappeja ja viranhoitajia. Haapala oli silloin hyvin menestyvä tila ja Vilhelm osallistui moneen kunnalliseen ja seurakunnalliseen toimintaan ja ympäristönsä hengelliseen ja valistukselliseen vaalintaan. Lapset haluttiin kouluttaa, niinpä pojat pääsivät Kiuruveden kansakouluun ja sitten kaikki nuorimmat lapset jo Lapinsalon kansakouluun. Nuorina myös tytötkin kävivät kansanopiston. Kolme lapsista Vilhelm, Kristiina ja Albinus kävivät seminaarin  ja heistä tuli opettajia.                                     


Heinäperällä syntynyt Olga Ruotsalainen o.s. Asikainen oli ollut piikana Haapalassa ja häneltä oli jäänyt tarinoita Agatha-emännän ajoilta. Muun muassa sellainen, että syksyllä karjaa teurastettiin paljonkin ja sisäelimiä riitti syötäväksi koko syksyn ajaksi. Vasta jouluna siirryttiin varsinaisen lihan käyttöön. Nälkävuodet olivat seutukunnan asukkailla varmasti hyvin muistissa. Heinäpeltomuistona hän kertoi Agatha-emännän tuoneen kahvia tms. pellolla uurastaneille, tarttuneen haravan varteen, ja todenneen, että kuinkahan paljon sitä päivän mittaan ehtisikään haravoida, jos vain haravoimaan pääsisi. Kuumat keittiötyöt olisi hänkin varmaan mielellään vaihtanut välillä ulkotöihin.  Kolmas muisto, kun Olga oli pikkupiikana Haapalassa ja navettapuuhissa, varmaankin yhtenä useammasta piiasta. Taisi mieliteko yllättää piiat kesken työnteon. He ottivat lihapalan - olisikohan lihatiinu ollut navetan nurkilla - laittoivat lihan vesikauhaan ja ryhtyivät kypsentämään sitä kauhassa. Agatta-emäntä oli sattunut tulemaan navetalle. Piiat joutuivat hankalaan tilanteeseen ja heittivät lihapalan lehmän eteen parteen. Emäntä oli todennut, että kylläpä tuo lehmä nyt on kipeä, kun ei sille ruokakaan kelpaa!


Vilhemille ja Agatalle syntyi kaikkiaan 12 lasta.


Vilhelm Knuutisen ja Agatta Kumpulaisen perhe


Vilhelm Knuutinen

Agatta Kumpulainen


Lapset:

Johan Felix                        28.8.1878            9.4.1879       syntynyt Ojalassa nro 5

Anna                                  11.2.1880            8.1.1887

Johanna                             31.1.1882

Pietari                                28.5.1884

Agatha Karoliina                1.7.1886

Brita Kaisa                        5.10.1888

Vilhelm                              11.1.1891         22.2.1818        kaatui vapaussodassa Varkaudessa

Johannes                           21.9.1892

Kristiina                             10.2.1895

Samuel                              21.4.1897         28.4.1818        kaatui vapaussodassa Viipurissa

August                               16.4.1899

Albinus                              15.8.1902


Lapsista Johan Felix ehti syntyä Ojalaan, hän kuoli kuitenkin heti Haapalaan muuton jälkeen puolen vuoden ikäisenä. Anna syntyi jo Haapalaan, mutta hänkin kuoli 7-vuotiaana.


Johanna meni naimisiin Juusolaan Augusti Pekkalan kanssa. He viljelivät Juusolan tilaa. Heille syntyi tyttö Aino Anna Agatta 18.6.1924. Johanna kuoli 47-vuotiaana 23.2.1929. Heidän tyttö Aino meni naimisiin autonkuljettaja Antti Mikkosen kanssa, ja he asuivat Rapakkojoella.

Kristiina-siskon kirjoittaman muistokirjoituksen voi lukea tästä.


Pietari (Pekka) kävi kansakoulun Kiuruveden kirkonkylällä, toimi Lapinsalon Osuuskassan hallituksen puheenjohtajana ja myöhemmin Kiuruveden Osuuskassan hallintoneuvostossa, vuosikymmenet Kiuruveden kirkkovaltuuston- ja kunnanvaltuuston jäsenenä. Hän oli huoltolautakunnan jäsenenä, sota-aikaan huoltotoimikunnan jäsen, viljelyspäällikkö sekä siirtolaisten sijoitus- ja huoltotoimikunnan jäsen. Hän oli myös aktiivinen seuratupa yhdistyksen jäsen ja Lapinsalon seuratuvan perustaja jäsen.

Pekka meni naimisiin Vilhelmiina (Miina) Kärkkäisen kanssa 5.10.1915. Miina oli kotoisin Heinäperän Kiikkulasta. Heille syntyi kuusi lasta Vilho, Kerttu, Samuel, Kalle, Rauni ja Aino. Pekan perhe jatkoi viljelyä Haapalassa aluksi Augusti-veljen perheen kanssa ja Haapalan jakamisen jälkeen Pekan ja Miinan perhe jäi Haapalaan.


Pekan ja Miinan perheen elämästä Haapalassa on lapsista Kerttu kirjoittanut muistelun Haapalan tilan vaiheita ja voit lukea sen tästä. Pekka kuoli 85-vuotiaana 27.1.1969 ja Miina kuoli 92-vuotiaana 9.10.1992.


Agatha Karoliina (Karoliina) meni naimisiin naapuriin Vartialaan Ville Vartiaisen kanssa 1912. Hän kävi kansanopiston lisäksi käsityö koulun ja toimi Vartialan emännyyden ohella Lapinsalon kansakoulussa tyttöjen käsityön opettajana aina siihen saakka, kun koulusta tuli kaksiopettajainen. Lapsia heille syntyi viisi Esteri Kyllikki, Ensio, Veikko, Taimi ja Eeva. Perheestä kerrotaan enemmän kohdassa Lapinsalo/tilat/Vartiala.

Karoliina kuoli 84-vuotiaana 3.3.1970.


Brita Kaisa (Riitta) meni naimisiin Lars Vilhelm Hyvösen kanssa 12.9.1917. Lassi Hyvönen on syntynyt Aittojärvellä 5.4.1891. He menivät Haapajärven Kantiola tilalle, jossa Riitta oli niniänä vuoteen 1924 asti. Sieltä he muuttivat rakentamaansa taloon 1/10 osaan Kantolan tilasta lohkaistulle Kivikko nimiselle tilalle. Vuonna 1933 he ostivat lisämaaksi Pakola nimisen tilan, jolloin Kivikolla oli peltoa 23 hehtaaria ja metsämaata 38 hehtaaria. Lapsia heille syntyi kuusi, Lauri Samuel, Veikko Robert, Rauha Anna-Liisa, Hilja Agatta, Vilho Johannes ja Riitta Esteri. Riitta kuoli 87-vuotiaana 4.10.1975.


Vilhelm (Ville) aloitti kansakoulun Kiuruveden kirkonkylässä, sai ensimmäisenä päästötodistuksen 1904 perustetusta Lapinsalon kansakoulusta. Valmistui kansakoulun opettajaksi 1914 Kajaanin seminaarista. Opettajana Ruokolahden Kemppilän ja Suomussalmen Kiannanniemen kouluissa molemmissa vuoden ja valittiin 1917 Lapinsalon kansakoulun opettajaksi. Vapaussodan alettua lähti vapaaehtoisena valkoisten rintamalle. Haavoittui vaikeasti Varkaudessa ja kuoli sairaalassa 22.2.1918. Haudattiin ensimmäisenä vapaussoturien yhteishautaan.


Johannes (Jussi) meni naimisiin Edith Forssin kanssa 1937. Luovuttuaan maanviljelystyöstä oli jonkin aikaa kauppiaana Luupuvedellä, ja sitten metsätyönjohtajana kuolemaansa asti. Johannes kuoli 59-vuotiaana 30.4.1951.


Kristiina (Tiina) kävi kansakoulun juuri perustetussa Lapinsalon kansakoulussa. Valmistui kansakoulun opettajaksi Jyväskylän seminaarista 1917. Oli opettajana samana vuonna 1917 perustetussa Piippolan Lamun kylän kansakoulussa kaikkiaan 39 vuotta. Kristiina meni naimisiin Juho Heikki (Janne) Piipon kanssa 17.8.1919. Janne viljeli Piippolan Lamunkylän Piippo nimistä tilaa, missä perhe asui. Heille syntyi neljä lasta, Olavi Johannes, Aino Anna Agatta, Ville Kalevi ja Heikki Päiviö. Kristiina kuoli 78-vuotiaana 21.1.1973.


Samuel (Samppa) kävi Lapinsalon kansakoulun. Suunnitteli Johannes-veljen kanssa muuttoa Piippolan Leskelään Tiiton taloon, mutta veljekset peruivat kaupan koska siellä oli niin kylmä. Vapaustaistelussa 1917 Samppa oli rintamalla helmikuusta sodan loppuun, kaatui Viipurin valloituksessa 28.4.1918 Viipurin Kolikkomäellä. Hänet on haudattu Ville veljen rinnalle vapaussoturien hautaan.


August (Aukusti) meni naimisiin Vilhelmiina Lappalaisen kanssa 17.8.1919. Häät olivat kaksoishäät Aukustin Kristiina siskon kanssa Haapalassa. Vilhelmiina on syntynyt Turhalan saarisuon reunalla olleessa Paavolan torpassa, ja Lappalaiset tulivat Mäkelän paikalle 1900-luvun alussa. Aukusti ja Vilhelmiin jatkoivat tilanpitoa Haapalassa yhdessä Pekan perheen kanssa. Haapala jaettiin 1931 ja Aukusti ja Vilhelmiina muuttivat ja rakensivat Pajulan tilan. Perheen vaiheista lisää myöhemmin.


Albinus on käynyt kansakoulun ja valmistunut kansakoulun opettajaksi Kajaanin seminaarista 1924. Oli opettajana Aittojärven koululla1929 lähtien ja Lapinsalon koululla 1960 lähtien, josta jäi eläkkeelle 1963. Albinus meni naimisiin Aili Lappalaisen kanssa, joka on syntynyt Mäkelässä. Asuivat eläkepäivät Kiuruveden kirkonkylässä. Heillä ei ollut lapsia. Albinus kuoli 85-vuotiaana 23.5.1987.

Haapala 1900-luvun alussa, vasemmanpuoleinen rakennus siirrettiin Pajulaan

kuva väritetty

Haapalan väkeä. Aikuiset takaa vasemmalta Pekka,August Pekkala,Lassi Hyvönen, Ville Vartiainen, Albinus, Jussi, Riitta, Johanna, Miina, Aukusti, Vilhelmina ja Karoliina.

Istumassa Agatta ja Vilhelm

kuva väritetty

Elämä jatkui Haapalassa, muut lapset lähtivät kukin omille teilleen, Pekan ja Aukustin perheet jäivät sinne asumaan ja viljelemään maata. Tietääkseni Vilhem, Pekka eikä Aukustikaan olleet mesästäjiä, joten riista ei näytellyt Haapalassa silloin kovinkaan suurta osaa.


Aukustille ja Vilhelmiinalle syntyi esikoinen 16.4.1920, tyttö Kirsti Agatta. Seuraavanakin syntyi 18.6.1922 tyttö Aili Johanna. Ja kolmaskin lapsi oli tyttö Irja Vilhelmiina, joka syntyi 3.4.1925.


Samana vuonna Lokakuun 14 päivänä 1925 Vilhelm ja Agatta möivät Haapalan pojilleen Pekalle ja Aukustille sekä heidän vaimoille. Kauppasumma oli 150.000 Suomen markkaa. Suurin osa oli sisarosuuksia ja loput eläkesyytinkiä. Kauppakirjan voi lukea klikkaamalla tästä. Vaikka Haapalassa silloin oli kaksi suurta asuinrakennusta, perheet elivät kuitenkin yhteistaloutta. Yhteistä asumista kesti kuusi vuotta, aina vuoteen 1931 asti.


Vuonna 1926 syntyi Heikinmäellä Herman ja Stiina Pekkalan esikoinen Anna-Liisa marraskuun 18 päivänä. Hänestä tuli Pajulan tilan

toinen emäntä.


Aukustin ja Vilhelmiinan ensimmäinen poika syntyi 6.10.1927 ja hän sai nimekseen Erkki Vilho.


Agatta mummu kuoli 29.huhtikuuta 1929 69-vuotiaana ja Vilhelm ukki 79-vuotiaana 7 tammikuuta 1931. Samana vuonna alettiin suunnitella Haapalan jakamista Pekan ja Aukustin kesken. Ja koska Pekan perhe oli jäämässä Haapalaan, Aukusti sitten pohti tulevan rakennuksen paikkaa. Aluksi hän suunnitteli sitä pitkän pellon, Lähepellon, päähän, mutta kun sinne oli niin huono tie ja keväällä ja syksyllä upottavan kurainen ja taasen tien teko työlästä, päätyi Aukusti rakentamaan talon silloiseen pajahakaan, Pajulan nykyiselle paikalle. Se oli joutilas alue, kivikkoinen lammashaka.


Helmikuun 22 päivänä 1931 syntyi Aukustille ja Vilhelmiinalle toinen poika Alpo Aukusti.


Saman vuoden 1931 kesällä Haapalan toisen puolen pirtti siirrettiin Pajulaan ja siihen rakennettiin lisää kuisti, sekä muurattiin uuni ja hella. Samana kesänä hakattiin myös navetta ja talli. Myös hirsinen rakennus siirrettiin Haapalasta karjaladoksi. Ja kun pajulintu teki pesän heti karjalatoon, siitä syntyi tilalle nimi Pajula. Nimeen vaikutti myös Aukustin mukaan se, että Pekka jäi Haapalaan ja Jussi veli asui silloin Vesalassa.


Karja jaettiin kahtia kuten myös työvälineet. Olivatko työkoneet yhteiskäytössä porukassa vai jaettiinko nekin, siitä ei ole ollut puhetta. Ainakin sauna oli yhteinen ja se oli silloin nykyään Pajulaan vievän tien varressa.


Muutto tapahtui lokakuussa. Vilhelmiina-mummu kertoi, että uuden Pajulan väen ollessa lähdössä Haapalan kartanolla, jokaisella kädet täynnä vietävää, tuli kylään Vilhelmiina Salo naapurista. Hän kantoi nuorimmaisen, 7 kuukauden ikäisen Alpo Aukustin Pajulaan. Salon Miina olikin Pajulan ensimmäinen vieras ja tulokahvit juotiin Miinan ja perheen kanssa. Pirtti oli suuri, mutta siinä oli sovittava asumaan isä, äiti ja heidän viisi lastaan Kirsti, Aili, Irja, Erkki sekä Alpo, sekä palvelija ja renki sen ajan tavan mukaan. Pirtissä oli suuri leivinuuni ja sen eteen oli pölkkyjen päälle muurattu hella, jossa keitettiin ruuat ihmisille, lämmitettiin vedet tiskausta ja kaikkea puhdistusta varten ja navettaan tarvittava lämmin vesi. Uudisasukkaan elämäähän se oli, mutta varmasti perheellä oli luja usko siihen, että elämä aikain myötä kohentuu.


Vanha Pajula

kuvat väritetty

Pajulan aika


Seuraava talvi oli yhdessä asumista pirtissä. Varmaan paljon tarvittiin sopeutumista, mutta toisaalta oltiin oman katon alla. Kesällä siirrettiin Haapalasta keittiö ja kaksi kammaria. Rakentamista ja kotipihan laittamista riitti vielä moneksi vuodeksi.


Vuonna 1933 Lokakuussa Haapalan maat virallisesti jaettiin Haapalaan ja Pajulaan, aukaistiin rajat ja pyykit asetettiin. Molemmille tiloille jäi 1/3 osaa alkuperäisestä Haapalan tilasta. Halkomisen suoritti maanmittausinsinööri Artturi Kontio. Ennen jakoa Haapalassa oli silloin yhteensä maata 741,62 hehtaaria.


Jaon jälkeen Pajulan pinta-alat olivat peltoa 5,28 ha, niittyjä 14,46 ha, viljelyskelpoista maata 135,12 ha ja varsinaista metsämaata 226,48 ha, yhteensä maata Pajulaan tuli 381,34 hehtaaria. Pajulan karttaan ja jakokirjaan pääset tästä.


Seuraavana talvena hakattiin uusia hirsiä metsästä. Tammikuussa 1934 pojista Erkki sairastui illalla äkillisesti, oli kova niska ja päänsärky. Kun särky näytti vain pahenevan, lähti Aukusti hakemaan hevosella lääkkeitä kirkolta. Matkaan meni 8 tuntia ja kun hän tuli takaisin, oli Erkki kuollut.


Erkki kuoli 6-vuotiaana 11. tammikuuta 1934. Silloin oli pula-aika ja rakentaminen sekä maksettavat sisarosuudet Haapalasta pitivät talouden tiukoilla. Erkin hautajaisissa ei ollut varaa keittää edes kahvia. Toisessa kammarissa ei vielä silloin ollut uunia ja se oli vielä maapohjaisena halkoliiterinä.


Rakentaminen kuitenkin jatkui. Kesällä siirrettiin Haapalasta riihi ja sen yhteyteen rakennettiin riihilato ja ruumenukset. Vuonna 1937 rakennettiin navetan taakse halkokatos ja seuraavana kesänä siirrettiin jyvä-aitta Pihlajamäeltä Lämsästä.


Pajulan riihikenttä. Vasemmalla jyväaitta, keskellä takana oli riihi ja siitä jatkui pitkä riihilato. Riihen sivuilla oli ruumenukset. Riihiladosta oikealle maakuoppa ja siitä oikealle hiilikömmänä ja paja. Tien vieressä oli heinälato. Tie Pajulaan kulki tuolta riihen takaa koivukujaa myöten kartanolle.

kuva väritetty


Jatkuvasta rakentamisesta oli Aukustille ja Vilhelmiinalle tullut velkaa ja lisäksi Aukusti oli taannut joidenkin pienien talojen velkoja. Kun näitä takausmaksuja alkoi tulla, ei rahat enää riittäneet. Kyläläiset neuvoivat laittamaan takaukset uloshakuun, mutta Aukustin ajatus oli, että mitä minä siitä hyödyn, jos minä ne kodistaan tielle ajan. Niinpä hän päätti vielä kerran nousta jaloilleen. Vuonna 1938 Pajulan tilasta myytiin Pässiahon palsta 158,04 hehtaaria. Tämä palsta oli Luttisensalosta, Saapassalmelta aina Heinäperälle ulottuva alue. Ostajina olivat Paavo Kainulainen ja Reittu Kuosmanen. Pajulaan jäi maata silloin 222,88 hehtaaria. Aukusti päätti myös, ettei enää koskaan ota velkaa, eikä ottanut.


Saatiin keittiö kuntoon ja molemmat kammarit laitettua. Elämä näytti hieman kohentuvan. Sitten tuli sota-aika ja Aukusti joutui lähtemään sekä talvisotaan että jatkosotaan. Aukusti palaveli sota-ajan vakaumuksen vuoksi aseettomana lääkintämiehenä ja jatkosodan lopussa vääpelinä. Myös vanhin tyttö Kirsti oli lottana sotasairaalassa. Jatkosodan loppupuolella tytöistä Aili meni sinne lotaksi ja silloin Kirsti vapautui kotiin. Pajulassa oli sota-aikaan kolmekin perhettä Lieksan seudulta evakkona, kaikkiaan 11 henkeä. Jotenkin silloin asumaan sovittiin, ja hyvät muistot evakoille oli jäänyt, koska vielä pitkän aikaa sodan jälkeen olivat Pajulaan yhteydessä. On se aika ollut myös Vilhelmiinalle voimain ponnistus.


Aukusti ei koskaan puhunut myöhemmin sodasta, ja se oli sellainen aihe, ettei siitä edes kukaan häneltä kysellyt. Mutta ryssä-viha hänelle jäi ja säilyi kuolemaan asti. Ei Aukusti sitä koskaan korostanut tai tuonut esille, mutta jos sen aikaista Neuvostoliittoa joku alkoi kehumaan, Aukusti sanoi selväsanaisesti oman näkemyksensä.


Vuoden 1944 joulukuussa tuli seuraava takaisku. Iltayöstä lapset huomasivat, että navetan katto on tulessa. Isä ja äiti herätettiin, ja nuorin Kaisa lähetettiin hälyttämään apua naapurista. Ja kun lapset oli opetettu hyvälle käytökselle, Aholaan tultua Kaisa ovensuussa niiasi ja sanoi, että olisitteko hyvät ja tulisitte Pajulaan, kun meidän navetta on tulessa. Vastaus kuului, että mepä tullaan vaikka ei niin hyviä oltaiskaan.

Omalla joukolla ja naapurien avulla saatiin pelastettua hevoset tallista ja muutama vasikka takakömmänästä. Tuli valtasi nopeasti koko rakennuksen ja siinä paloivat navetta, karjalato, talli, puoti, liiteri ja lantala maan tasalle. Kaikki lehmät paloivat navetan sisälle.


Ensin rakennettiin väliaikaista suojaa hevosille ja vasikoille. Riihiladosta tehtiin väliaikainen navetta, seiniin parrusta runko 30 sentin välein, siihen sisälaudoitus ja väliin rukiin olkia. Kaikki ruoka ja juomavedet piti kantaa sinne pihasta. Seuraavana kesänä aloitettiin navetan rakentaminen uudelleen, hirsipuut ostettiin Veikko Vartiaiselta Pakolasta, koska omassa metsässä ei ollut riittävän isoja puita. Tallin hirret hakattiin Kukkopurolta omasta metsästä. Puut sahattiin navetan takana lokomobiilillä pyörittäen. Se tuotiin Sika-aholta, koulun luota, hankia pitkin. Hanki kesti hyvin silloin hevosen vetämän tukkireen. Elettiin sodan jälkeistä aikaa, eikä koko Suomessa ollut oikein rakennustarpeita. Naulatkin etsittiin palaneen navetan tuhkasta ja oiottiin. Mutta huumoriakin riitti, mistäpä olisi saatu nauloja, jos ei navetta olisi palanut. Navetta rakennettiin entisen kivijalan päälle ja siitä tuli samanlainen kuin palanutkin oli. Kyläläiset sanoivatkin, että kylläpä se vanha oli käypänen.


Aukustin sisko Riitta ja Ville Hyvönen lahjoittivat Viikuna nimisen lehmän, ja se talutettiin Pajulaan Kiuruveden asemalta keväällä. Se olikin runsastuottoisin lehmä monta vuotta. Myös Pekka ja Miina Haapalasta antoivat lehmän aluksi ruokolle ja sitten myöhemmin omaksi. Siitä alkoi taas karjan kasvatus ja uusi elämä alkoi tasaantua.


Vuonna 1946 Pajulaan saatiin puhelin. Kansanedustaja Tatu Malmivaara oli hommannut jostakin langat, ja jokaisen tila piti omasta metsästä hakata ja pystyttää tietylle matkalle pylväät. Aluksi lankaa oli vähän, ja samalla langalla oli useampikin talo. Pajulassa yksi soitto tarkoitti Pajulaa ja kaksi soittoa Aholaa.



Kesäkuun 14 päivänä 1947 vietettiin Pajulan kartanolla Irjan ja Erkki Svärdin häitä.


Erkin vanhemmat olivat Arvi Svärd ja Kaisa Lappalainen. Kaisa oli Vilhelmiinan sisko ja Arvi oli syntynyt Pikkaraisessa ja oli Sylvester Svärdin ja Hilma Kumpulaisen poika. Erkki ja Irja asuivat aluksi Kuopiossa ja muuttivat sitten Iisalmeen Omakotitielle. Erkki oli poliisi ja toimi Iisalmessa rikospoliisina. Erkki ja Irja olivat monena, monena kesänä Pajulassa mukana heinän seivästyksessä ja korjuussa. Myös heidän lapset Helena, Sakari ja Eero viettivät useat kesät Pajulassa.


Samoihin aikoihin lähti Kirsti sairaanhoitoharjoittelijaksi ja sieltä apuhoitajakoulutukseen. Hän sai paikan Iisalmesta ja oli pitkään töissä Kangaslammin vanhainkodissa. Eläkepäivät Kirsti asui Kiuruvedellä.


Pajulan perhettä. Takana Kirsti, Irja ja Aili. Edessä Aukusti, Alpo ja Vilhelmiina.         Alpo ja Kaisa.                                               Pyykinpesussa Kirsti, Aili ja Irja.

kuvat väritetty

Viisikymmentäluvulla Aukustille tuli rintakipuja, pumppu reistaili, niin kuin Aukusti asian ilmaisi. Usein hänet nähtiin pellolla köllähtävän pitkälleen tai sitten hiipi pirttiin makaamaan. Tilanne näytti pahalle, mutta ajan myötä rintakivut hellittivät ja hävisivät sitten kokonaan. Toinen vaikea sairaus oli issias hermon tulehdus, Hiskias, niin kuin Aukusti sitä kuvasi. Aukusti joutui kuudeksi kuukaudeksi sänkyyn, ja monet arvelivat, ettei Aukusti enää tuolta nouse. Mutta sekin vaiva hellitti eikä vaivannut enää myöhemmin.


Aukustin ja Vilhelmiinan aika Pajulassa perustui kovaan työhön, ja niitä työhaluja ei heiltä puuttunut. Pellolta saatiin oma vilja, perunat ja heinää. Heinää kerättiin myös luonnon niityiltä Kukkopurolta ja suojoen luota Tulisaaresta. Tulisaari on saanut nimensä siitä, että niittyjen keskellä oli matala kumpare missä kasvoi isoja petäjiä. Siinä saaressa pidettiin aina nuotiota kahviaikaan.


Peltojen merkitys alkoi kasvaa, kun tultiin 50-luvulle. Ensimmäiset traktorit tulivat hevosten rinnalle, ja väkilannoitteita alettiin käyttää entistä enemmän. Myös heinän laatuun kiinnitettiin huomiota, jolloin luonnonheinää kerättiin vain, jos peltojen rehu ei riittänyt talven yli. Peltojen salaojitus aloitettiin vuonna 1957. Ojat kaivettiin käsin lapiolla, aseteltiin putket ja hieman soraa päälle. Vaikka soraa oli niukasti, ovat nämäkin salaojat lähes kaikki pelanneet nyt jo yli 60-vuotta. Salaojitukset aloitettiin pihapelloilta ja sitten suopelto ja itäkoivikko.


Talous myös koheni. Silloin oli niinsanottu Korean suhdanne, ja puu kävi hyvin kaupaksi ja hinta oli hyvä. Parin hehtaarin puilla sai jo uuden traktorin. Naiset hoitivat navettaa ja miehet olivat talvet metsätöissä.


Elokuun 2 päivä 1952 vietettiin Pajulassa toiset häät. Alpo meni naimisiin Anna-Liisa Pekkalan kanssa. Anna-Liisa oli syntynyt Heikinmäellä ja oli Herman Pekkalan ja Stina Pöksyläisen vanhin lapsi. Herman oli syntynyt Juusolassa ja perusti kotinsa Stinan kanssa Heikinmäelle. Stina oli kotoisin Kiuruveden Hautakylän Kankaalta. Oman kertoman mukaan Alpo oli kosinut Anna-Liisaa Heikinmäen karjakeittiössä. Heidät vihittiin Pajulan kartanolla ja sen jälkeen pidettiin sen tavan mukaan seurat.

Anna-Liisan muistelun häistä voit lukea tästä. Kuva väritetty


Ja seuraavana kesänä syntyi Alpolle ja Anna-Liisalle esikoinen Maija-Liisa. Tyttö syntyi Pajulan kammarissa ja niin kuin siihen aikaan vielä Alpo yritettiin ajaa pois synnytyksen ajaksi, mutta Alpo oli sanonut, että olin sitä alulle laittamassa ja olen myös pois ottamassa. Ehkä ensimmäisiä isiä mukana synnytyksessä.


Syyskuun 22 päivä 1953 Pajulasta myytiin ns. Kukkopuron palsta Aati Tissarille Heinäperältä. Kauppahinta oli 25 000 markkaa, josta maksettiin 5 000 markkaa käteen ja loppusumman Aati Tissari maksoi kaivamalla ojia Pajulaan. Aati kaivoi ojia suojoen metsäpalstalla ja pelloilla salaojia. Kukkopuron palstan pinta-ala oli noin 6,5 hehtaaria.


Seuraavana vuonna syntyi toinen tyttö Mirja Helena. Kun synnytys alkoi, lähtivät Alpo ja Anna-Liisa taksilla Kiuruveden sairaalaan, mutta lapsi tuli maailmaan Turhalan risteyksen jälkeisessä mutkassa. Ja kun mitään tarvikkeita ei tietenkään ollut mukana, Alpo oli löytänyt manilanarua, irrottanut siitä säikeen ja sitonut napanuoran sillä. Tyttö käärittiin puseroon ja jatkettiin matkaa sairaalaan.


Vuonna 1955 Aukustin ja Vilhelmiinan nuorin tyttö Kaisa vihittiin Pajulassa Pentti Röngän kanssa. He olivat samaan aikaan Portaanpään kansanopistossa. Kaisa meni emännäksi Pentin kotitilalle Muuruveden Pelonniemen Kuoppamäelle, meille tutumpi nimi oli Rönkälä. Heille syntyi kaksi lasta Jukka ja Sanna.


Vuonna 1956 Lapinsaloon saatiin sähköt. Pajulaan sähköt tulivat vasta 1963, koska kaasuvaloja pidettiin halvempina. Samana vuonna Pajula liittyi karjantarkkailuun.


Kesäkuussa syntyi Pajulan kammarissa poika, joka sai nimekseen Esko Alpo Aukusti.


Vuonna 1957 Aukustin ja Vilhelmiinan tyttö Aili meni naimisiin Aarne Knuutisen kanssa, ja muutti Aarnen kotitilalle Lahnasille, Pyhännän puolelle Akanmäkeen emännäksi. Aili oli käynyt Portaanpään kansanopiston ja karjakko koulun, ja toimi kiertävänä karjantarkkailijana. Siinä tehtävässä hän oli tavannut Aarnen. Heille syntyi kaksi lasta Kaarina ja Pekka.


Lokakuun 8 päivänä 1957 syntyi Alpolle ja Anna-Liisalle Kiuruveden sairaalassa poika-lapsi. Lapsi oli ollut täysikasvuinen, vaaleatukkainen nätti poika, mutta lapsi syntyi kuolleena. Alpo-isä oli haudannut pojan pienessä arkussa Kiuruveden sukuhautaan. Me kutsuttiin tätä veljeä Erkiksi.


Aukusti ja Vilhelmiina asuivat kammarissa ja toinen kammari oli vieraskammari. Alpon ja Anna-Liisan perheen sängyt olivat pirtissä. Yhteisasumistahan se oli kolmen sukupolven kesken. Vilhelmiina hoiti ruokapuolta ja leipomista ja Anna-Liisa hoiti navetan. Miehet olivat metsätöissä ja peltotöissä. Siihen aikaan maatilan työt oli aika lailla roolitettu. Tokihan sitä toisia autettiin aina tarpeen mukaan.


Aamuruoka oli heti navettatöiden jälkeen kahdeksanmaissa. Päiväkahvit yhdentoista aikaan ja puolinen, eli pääruoka puoli kahdelta. Iltakahvit viiden aikaan ja vielä illalla ennen nukkumaan menos syötiin iltanen. Kyllä siinä ruuanlaittajalle ei paljon joutilasta aikaa jäänyt. Toki silloin tehtiin paljon ruumiillista työtä ja ruokaa tarvittiin.


Kuvassa Pajulan perhe keittiössä vuonna 1959.

Kuva väritetty

Oulussa Lehtorannantiellä syntyi Aake ja Riitta Korjalle tyttövauva Johanna Marjatta.

Hänestä tuli Pajulan kolmas emäntä.


Alpolle ja Anna-Liisalle syntyi kolmas tyttö Anna Marjatta.


Vuonna 1962 tapahtui sukupolvenvaihdos. Tammikuun 15 päivänä Aukusti ja Vilhelmiina myivät Pajulan Alpolle ja Anna-Liisalle. Kauppasumma oli 2 000 000 markkaa. Kauppasummasta oli sisar osuuksia 250 000 markkaa kullekkin neljälle tytölle, ja 500 000 markkaa oli valtiolta saatua kuivatuslainaa eli metsien ojituslainaa ja loput syytinki eläkettä, eli asumisoikeus tilalla, valo ja lämpö, ruoka, puhtaanapito ja sairaudenhoito yhteistaloudessa. Vilhelmiina mummun ja Aukusti ukin työstä luopuminen ei tapahtunut silloin kun kirjat tehtiin, tuskin muutosta huomasi. Vilhelmiina keitteli keitot ja kahvit vielä 70-vuotiaana ja Aukusti oli töissä mukana varmaan kauemminkin. Toki he kävivät oman kamppailun luopumisesta, mutta tunsivat myös helpotusta, kun ei tarvinnut enää asioita hoitaa. Aukustin arvio oli, että parampia on nuo nuoret tärveemään rahhoo, mutta parempia ne on sitä hankkimaannii.


Jos Vilhemin ja Agattan aika oli talonpoikaisaikaa, Aukustin ja Vilhelmiinan olivat maanviljelijöitä. Toimeentulo perustui peltoon, karjaan ja metsän tuottoon. Jos jaksoi tehdä työtä, niin pärjäsi kohtuullisesti. Koko päivä oli tekemistä ja puuhaamista, maan viljeleminen ja tilanpito oli elämäntapa. Tätä aikaa kuvaa hyvin myös sanota, että ei ne suuret tulot vaan pienet menot.


Aukustin ja Vilhelmiinan elämästä on Anna-Liisa kirjoittanut ihanan muistelun Pajulan vaiheita.


Vuonna 1963 Pajulaan tuli sähköt. Aluksi ne asennettiin navettaan ja seuraavana vuonna uuteen asuinrakennukseen. Samana vuonna hankittiin kannulypsykone ja sähköllä toimiva vesipumppu.


Alpolle ja Anna-Liisalle syntyi neljäs tyttö ja nuorin lapsi Marja-Leena Kiuruveden sairaalassa. Itsellä on sellainen muistikuva, että isä tuli postiautolla kirkolta ja itse olin tulossa samaan aikaan koulusta. Kun isä laskeutui autosta, hän sanoi, että sinne syntyi pikkusisko.


Oma varhaisin muistaminen ajoittuu varmaan tähän 60-luvun alkuun. Pajulan pirtissä oli kolme sänkyä, joista isä ja äiti nukkuivat yhdessä, Maija-Liisa ja Marjatta yhdessä ja minä ja Mirja yhdessä. Kyllähän me lapset aina välillä paikkoja vaihdettiin. Ukilla ja Mummulla oli kamari, johon ei kovin paljon päivisin menty, ja vieraskammariin vieläkin vähemmän.


Muistan ne kaasuvalot, jotka olivat kyllä kirkkaat valot. Iltaisin oli ensin hämärä hetki, ja valot sytytettiin vasta sitten, kun isä ja äiti tulivat navetalta. Toinen valo oli Stilley lamppu, jota piti pumpata ensin, sytytettiin pienellä kupilla missä oli tenttua ja sitten siihen syttyi kirkas valo.

Iltaisin pirtissä tehtiin aina puhdetöitä, talvisin oli aina kangaspuut ja miehet tekivät puusta jotakin, reen jalaksia, huonekaluja tai jotain muuta tarpeellista. Lastut vain illalla lakaistiin sivummalle ja jatkettiin huomenna. Äiti oli taitava ompelija ja teki monet takit ja housut meille lapsille.

Päivisin oli tietyt viikonpäivät, jolloin oli leipomispäivä, joko leipää tai ohrarieskaa. Pirtinpöytä-levy käännettiin ympäri ja sen päällä leivät pyöriteltiin ja paistettiin isossa leivinuunissa. Voit lukea tästä Anna-Liisan kirjoituksen Pajulan leipä.


Pirtinpöydällä tehtiin myös läksyt, ja aamulla tulivat Rinteelän pojat Matti, Pentti ja Eero istumaan pirtin puusohvalle, siitä sitten lähdettiin porukalla kohti Kujansuuta ja koulua. Matkat tehtiin jalan ja talvisin suksella.


Eihän elämä silloin kovin vaurasta ollut. Mutta aina oli lämmintä, aina oli ruokaa, aina oli ehjät vaatteet ja kotona lämmin henki.

Elokuussa 1964 valmistui Pajulaan uusi asuinrakennus. Sen rakensi urakalla Albin Nousiainen. Urakkahinta oli 24 000 markkaa ja sen lisäksi Pajulasta oli kaikki puutavara. Talon rakensi kolmen miehen porukka Kajaanista, jotka yöpyivät viikot vieraskammarissa.

(Suomessa 1962 rahauudistus, jolloin 100 markasta tuli 1 markka)


Talo oli silloin Lapinsalossa todella moderni, vesipattereilla toimiva keskuslämmitys, lämmintä vettä tuli hanasta, hiotut ja lakatut sileät lattiat, suorat tapetoidut seinät, olohuone, keittiö, pirtti ja kolme kammaria, sekä ennenkaikkea sisävessa ja sauna ja suihku. Keittiöstä löytyi puuhellan lisäksi sähköhella, jääkaappi ja kylmiö. Ja kaikkialle tuli valot nappia painamalla. Melko pian keittiöön ilmestyi myös astianpesukone.


Vanha asuinrakennus purettiin seuraavana kesänä ja pirtti siirrettiin riihikentän taakse tien varteen uudeksi pajaksi.


Vuonna 1966 raivattiin uutta peltoa, Rinteen takana oleva laidunpelto, yhteensä 4,5 hehtaaria. Talvella siitä oli hakattu synkkä kuusikko pois. Salaojat kaivettiin lapiolla, kun kannot olivat vielä repimättä. Alpo irrotti kannot 135-Ferkulla, ja kun traktori oli melko pieni, niin kannot revittiin aina juuri kerrallaan. Taisi Ferkusta pari kytkintä siinä touhussa mennä. Melkoinen urakka, ja suuret kanto- ja risukasat silloin paloivat koko kesän raiviolla. Tihilästä tuli urakoitsija, joka kynti alueen isolla auralla, kuntta ja viimeiset risut piiloon. Ja voi sitä kivien määrää, mikä siltä pellolta piti kerätä. Usein ei traktoria tarvinnut siirtää, kun jo peräkärry oli täynnä. Mutta sen olen isältä ja ukilta oppinut, että kun reunasta aloittaa ja jatkaa vaan tekemistä, niin viimein se peränurkka tulee vastaan. Seuraavana kesänä siinä lainehtikin jo heinänlaiho.



Siinä se oli – pelto


Nyt sinä naurat

kun kerron lähtöni tänne sairaalaan

sinä viimeisenä aamuna

halusin nähdä sen pellon

jonka olimme raivanneet

synkästä korvesta ja näreiköstä

ja kun olin kahlannut lumisen karjakujan

siinä se oli pelto

jossa kesällä kävi laitumella meidän karja

ja minä näin ne helteiset päivät

kun isä puski traktorilla näreen juuria

minä lasten kanssa kokosin kiviä

ja minä muistin ne tavattomat juurikasat

joiden paloa ja loimua

lapset haltioituneena katselivat

kuin uhria Jumalalle.


Kun palasin pois karjakujaa

ristin käteni hartaana

Herra, anna tällä maalla

viljelevän ja elävän

tuntea rakkautta tätä kontua kohtaan

ja että Sinun siunauksesi

säilyisi polvesta polveen.


Anna-Liisa Nuutinen, runokirjasta Kappale taivasta maanpäällä



Uuden pellon jälkeen Pajulassa oli peltoa 17,78 hehtaaria, kokonaispinta-ala oli 216 hehtaaria. Enää ei ollut käytössä luonnon-niittyjä. Samana vuonna Pajulaan tehtiin ensimmäinen ”Metsälösuunnitelma”.  Metsässä oli puuta yhteensä 6046 m3.


1960-luvun lopulla maatilat alkoivat erikoistua, tähän asti Pajulassakin oli lehmiä ja muutama emakko. Pajulaankin alettiin suunnitella uutta navettaa ja 1968 oli jo ostettu elementit navettaan 24:lle lehmälle. Aukusti-ukille oli kauhea paikka ottaa niin suuri velka ja että siitä eivät nuoret selviä. Tilanne meni niin vaikeaksi, että Alpo ja Anna-Liisa päättivät perua hankkeen, ja he saivat elementit myydyksi Koskenjoelle. Silloin kai mietittiin muita erilaisia vaihtoehtoja, miten toimeentuloa voitaisiin kohentaa tässä tilanteessa.


Eräänä yönä oli Aukusti koputtanut kammarin oveen ja pyytänyt Alpon ja Anna-Liisan neuvonpitoon. Aukusti oli pyytänyt anteeksi omaa käytöstään ja luvannut, ettei enää koskaan puutu heidän ratkaisuihin. Sinä yönä asiat puhuttiin läpi ja siitä kai alkoi uuden navetan uusi suunnittelu.


Pajulassa oli tietysti ollut aina hevonen, joskus kaksikin. Itse en muista kuin viimeisen ja sen nimi oli Netta. Netalla oli oma pilttuu tallissa ja Aukusti-ukki taisi sen hoidosta vastata ja ajoi sillä joitakin työhommia. Isä käytti traktoria, enkä muista että olisi paljon enää Netalla hommia tehnyt. Vuotta en muista kun Netasta luovuttiin, mutta ehkä 60-luvun loppua se taisi olla.

Vuonna 1970 rakennettiin Pajulaan tiilestä uusi parsinavetta, missä oli parret 29 lehmälle. Navettaan tuli ritilät ja lannanpoisto lietteenä. Siinä oli leveä, tasainen ruokintapöytä. Uutta oli myös putkilypsykone ja tilatankki, josta tankkiauto kävi hakemassa maidon. Nyt maitoa ei enää käsitelty eikä liikuteltu lypsyn jälkeen.


Navetan rakensi urakalla Kalevi Kananen ja toinen mies, jonka nimeä en muista. Me lapset ristimme hänet hyväntahtoiseksi. Jotenkin kai hän suhtautui meihin hyvin, ja muistan kuinka hän kerran käytti meitä Hällämöllä uimassa. Työurakkasumma oli 56 000 markkaa. Siihen aikaan tämä navetta oli liian suuri, ja valtio ei myöntänyt siihen valtion lainaa. Pankki kuitenkin rahoitti sen, ja Alpo-isä ei halunnut pienempää tehdä.

Kun navetta oli valmis, ja sinne siirrettiin vanhasta navetasta kaikki 9 lehmää, näytti se aika tyhjälle. Heti syksyllä ostettiin Salon läheltä koko karja 10 lehmää, ja siitä hiljalleen navetta alkoi täyttyä. Siitä alkoi uudenlainen aika Pajulan tilalla. Keskityttiin vain maidontuotantoon, ja emakot saivat lähteä. Alkoi viherlinjan aika, jolloin pelloilla tuotettiin vain heinää. Pian kuivanheinän osuus muuttui vähäiseksi ”terveysrehuksi”, ja kaikki pyrittiin tekemään nuorena säilörehuksi. Viljaa ei viljelty, vaan väkirehu ostettiin täysrehuna. Oli luovuttu omavaraisuudesta ja ostopanokset tulivat mukaan tilan talouden suunnitteluun. Rehunteko koneellistui, tulivat kelasilppurit, yleisperävaunut ja heinänpaalaimet. Yhä pienemmällä porukalla ja nopeammin saatiin heinät talteen.


70-luvulla olin jo paljon mukana maatilan töissä, yleensä Aukusti-ukin kaverina, kunnes aloin tehdä enemmän traktorihommia. Ukki ei tehnyt traktoritöitä, lieneekö koskaan edes sitä ajanut. Ukista on jäänyt mieleen, että kun hän aloitti työn tekemisen, hän teki sitä koko ajan, ei kiireellä taikka hosuen eikä hiki päässä mutta koko ajan. Toinen asia oli se, että kun kotoa kuului ”syömään”, niin ukki laski vasaran heti kädestään ja lähti kotia kohti. Hän sanoi, että ruoka ja rukkous on liikoo, ja tarkoitti sitä, että jos joku laittaa hänelle ruoan, on liikaa vaadittu jos vielä pitää rukoilla, että tule nyt jo sieltä syömään. Ja eikä se työ siitä mihinkään häviä eikä sitä kukaan sillä aikaa tee.


Vilhelmiina-mummu oli aina kotona sisällä, laittoi ruokaa ja kahvit, ja koskaan koti ei ollut tyhjä. Hän oli tarkka ja tiesi aina montako pikkuleipää on jäljellä. Ja jokainen lapsi sai tasan saman verran herkkuja. Jos jokin meistä oli poissa, mummu säästi hänelle samanlaisen annoksen. Molemmat olivat hienoja ihmisiä. Lieneeköhän heistä kumpikaan karttanut ketään koskaan, ja vihamiestä saa varmasti etsiä. Eläkepäivät he viettivät Alpon ja Anna-Liisan perheessä.


Vuonna 1972 ostettiin Pajulaan ensimmäinen auto, Opel Kadet. Kyllä silloin oli jo Lapinsalolaisilla autoja, ainakin Haapalassa Anglia ja Jalmari Ahosella venäläinen Volga, ja oli niitä muitakin. 70-luvulla autot yleistyivät sitten melkein joka taloon. Varsinkin kun Ladat tulivat myyntiin ja savon murteellahan se oli Lata. Ne olivat muihin merkkeihin verrattuna halpoja, ja niitä ostettiinkin Lapinsaloon paljon. Silloin puhuttiin, että kylän autokanta latistuu kokoajan.


Sitä ennen kulkeminen tapahtui linja-autolla, joita kulkikin silloin kolme kumpaankin suuntaan päivässä. Kirkolla eli Kiuruveden keskustassa, tai niinkuin silloin sanottiin kylällä käyntiin meni silloin koko päivä. Kylällä käynti on säilynyt puhekielessä vielä näihin päiviin asti.


Liikkuminen Lapinsalossa tapahtui ennen autoja traktorilla, peräkärryyn vain pitkä penkki ja kyytiläiset istumaan, ja sillä tavoin käytiin kylässä tai seuroissa. Alpo rakensi jostakin sohvasta traktorin nostolaitteisiin kiinnitettävän istuimen ja sehän olikin jo melko luksusta. Kyllähän sitä myös liikuttiin pyörällä tai jalan ja talvisin suksella.


Vuonna 1973 Pajulan perheeseen tuli kasvatti-pojaksi, tai oikeammin sanottuna veljeksi Harri Tiihonen. Hän oli tullessaan 3-vuotias ja tuli Pelastakaa Lapset ry:n kautta. Anna-Liisa ja Alpo kävivät hänet hakemassa Tikkakosken lastenkodista. Harri oli syntynyt Vehmersalmella.


15 vuotiaana minä pääsin oppikoulusta, ja lukioon en halunnut mennä. Jäin kotiin hommiin ja teinkin isän kaverina kaikkia maatilan töitä. Syksyt olin omassa metsässä hakkaamassa puita hankinnalla.  Sitten kai murrosikä iski vasta 16-vuotiaana, ja tuli sellainen mieli, etten halua täällä elämääni viettää. Kova palahan se taisi isälle ja äidille olla, mutta hetipä he olivat auttamassa ja tukemassa minua uuden elämän etsimisessä. Minua kiinnosti silloin elekroniikka-ala, ja tavoitteeni oli päästä johonkin radio alan opistoon. Keskikoulu pohjalta vaadittiin vuoden harjoittelu, ja niinpä menin kolmeksi kuukaudeksi Peltosalmen Konepajalle. Siellä eräs sorvari ei suostunut sorvin vaihdon yhteydessä olemaan mukana pohjan valussa, ja hänet lomautettiin kahdeksi viikoksi. Kaikki työntekijät meni lakkoon sen vuoksi, ja minun ympärille tuli kaksikymmentä miestä, jotka ilmoittivat, että jos jatkan töitä, he istuvat niin kauan että minut erotetaan. Eli aloitin uuden urani kahden viikon laittomalla lakolla. Olihan se melkoinen oppitunti nuorelle miehelle, joka oli tottunut maatilalla siihen, että se työ mikä eteen tulee, tehdään kunnolla ja loppuun.


Seuraavaksi menin Hankkijalle sähköasentaja harjoittelijaksi. Minulle sattuikin mukava mies, jonka pariksi jouduin. Hän opetti ja osasi kertoa hyvin miten erilaiset kytkennät tehdään. Häneltä sain aika vapaat kädet itse asentaa sähköjohtoja, lamppuja, kytkimiä, pistoresioita ja valaisimia. Tämä kaveri tietysti tarkisti sen, olenko kytkenyt oikein. Työmaana oli silloin Runnin kylpylä. Siitä ajasta on ollut apua aina näihin päiviin asti, perusjutut sähköjen asennuksesta jäi mieleen.


Keväällä pyrin Riihimäelle radiotekniseen opistoon ja sainkin opiskelupaikan. Kevään olin kotona, ja jotenkin se toiviomatka muualle vieraiden töissä ei sittenkään ollut sitä mitä halusin, ja peruin opiskelupaikan. Enemmän tämä maatila ja vapaus tehdä oli minun mielen mukaista. Sitten hain vapaaehtoiseksi armeijaan, ja lokakuussa astuin Kajaaniin palvelukseen. Siellä meni 11 kuukautta, aliupseerikoulu ja Haminassa sitten upseerikoulu, ja palasin reserviin vänrikkinä. Tekikö se minusta miehen, ehkä upseerikoulu ja johtamaan opettelu oli sellaista mistä on ollut myöhemmin hyötyä.


Syksyllä 1977 minä sitten lähdin Tampereelle Ahlmanin viljelijäopistoon kahdeksi vuodeksi. Opisto oli agrologi-opistosta viljelijälle räätälöity, mistä puuttui neuvontaan liittyvät opinnot. Koulutusnimike oli maatalousteknikko. 1979 keväällä palasin kotiin ja olin täynnä intoa tehdä ja kehittää Pajulan tilaa. Päätin, että vielä joskus Pajulassa on 30 hehtaaria peltoa, ja se tavoite sitten täyttyi aikanaan moninkertaisesti.


Vilhelmiina-mummu kuoli 78-vuotiaana 20 heinäkuuta 1979.


Vuonna 1979 rakennettiin navetan taakse lietesäiliö, kooltaan 330 kuutiota. Sitä ennen liete oli ajettu pois lietekuiluista aina neljän viikon välein, ja se olikin koko päivän urakka. Silloin lietettä sai levittää myös talvella, ja joskus pellolle piti aurata lingolla uria, mistä liete puhallettiin hangelle. Vieläkään ei liete sopinut aivan koko talvea, mutta paksun hangen aikana ei tarvinnut levittää. Lietekuiluista tuli itsevaluvia, ja kuilujen päihin valettiin 20 senttiä korkeat kynnykset, että kuilun pohjalla olisi aina vettä ja liete pysyisi kosteana. Aukusti ukki katsoi silloin valmista kynnystä ja sanoi, että ei ole vielä sitä nähnyt, että paska kynnyksen yli hyppää.


Tulisaaren pellon raivaus aloitettiin 1980. Ahlmanin opiston jälkeen oli kova into laajentaa peltopinta-alaa, ja Pauli Kumpulaisen kanssa kierrettiin Pajulan metsämaita, ja Tulisaari oli parhaalta tuntuva paikka. Pellon teko alkoi tien tekemisellä, raviojat kaivettiin ja hiekka tielle ajettiin seuraavana talvena omasta karihaudasta. Metsää hakattiin 12,78 hehtaarin alalta, ja alettiin raivaamaan traktorilla. Risut kerättiin itse tehdyllä, kultivaattorin piikeistä valmistetulla haralla ja poltettiin isoissa karhoissa. Kannot revittiin traktorilla ja nostettiin etukuormaajalla karhoihin ja poltettiin. Alue sala-ojitettiin, ja sitten kynnettiin isolla uudisauralla, mikä oli myös itse rakennettu. Kolmen vuoden jälkeen oli jo puolet viljelyksessä, ja raivaus saatiin loppuun vuonna 1989. Peltopinta-ala kasvoi 30 hehtaariin.


Elokuun 5 päivä 1984 Esko Nuutinen ja Johanna Korja menivät naimisiin. Johanna oli syntynyt Oulussa Aake ja Riitta Korjan perheeseen ja valmistunut toimintaterapeutiksi 1982. Työpaikkana oli silloin Oulussa Lohipadon erityiskoulu. Samana syksynä Johanna meni Peltosalmen maatalouskouluun vuoden kestävälle viljelijälinjalle.


Huhtikuun 24 päivä 1985 tehtiin sukupolvenvaihdos, jolloin Alpo ja Anna-Liisa Nuutinen myivät Pajulan Esko ja Johanna Nuutiselle. Kauppasumma oli 501 000 markkaa, mistä summasta kullekin sisarukselle maksettiin 40 000 markkaa. Lisäksi ostajat antoivat Alpolle ja Anna-Liisalle elinikäisen asumisoikeuden tilalla valoineen ja lämpöineen sekä vastasivat Aukusti Nuutisen syytingistä. Myös kaikki tilan irtaimisto siirtyi ostajille.


Silloin oli navetassa 15 lehmää, 5 hiehoa, 2 mullia ja 6 vasikkaa.


Alpon ja Anna-Liisan aikaa voi kuvata siten, että he olivat maataloustuottajia. Maidontuotanto oli päätuotantosuunta ja peltojen viljely liittyi kokonaan tukemaan sitä. Pääasiassa viljeltiin säilörehua ja peltoalan lisääntyessä myös jonkin verran viljaa. Enää ei oltu omavaraisia, vaan ostettiin rehuja ja muita tarvikkeita, mitä ei kannattanut itse tuottaa. Pyrittiin taloudellisuuteen ja kannattavuuteen sekä hyviin rehuihin, millä saisi paljon maitoa, ja pelkästään työn tekeminen ei tuonut enää välttämättä parasta tulosta. Myös maatalouspolitiikka tähtäsi siihen, että maatiloilla olisi samanlainen ansiotaso, kuin teollisuuden palkansaajilla ja niinpä 70- ja 80-luku oli maatalouden nousukautta ja tiloilla pärjättiinkin kohtuullisen hyvin. Pajulan tila oli hyvässä kunnossa, joten uusi isäntäpari pääsikin hyppäämään ”liikkuvaan junaan.”


Eskolle ja Johannalle syntyi ensimmäinen lapsi Valtteri .


Kesällä 1985 aloitettiin rakentamaan toista asuinrakennusta. Rakennuksen oli piirtänyt Mirja Nuutinen. Tarkoitus oli, että siinä asuisi aina pienempi perhe. Aluksi siihen muuttaisi Esko ja Johanna. Talo valmistuikin, ja joulukuussa se olikin jo sisustustöitä vaille valmis. Sitten huomattiin, että lattiavaluista oli kosteus noussut katon eristeisiin ja rakennus piti keskeyttää, kunnes eristeet kuivuvat kesällä. Se oli kova paikka, niin paljon omaa kotia oli jo toivonut. Huhtikuun lopulla rakentamista jatkettiin ja kesäkuussa päästiin muuttamaan omaan taloon, ja sinne muuttivat Esko, Johanna ja Valtteri. Alpo, Anna-Liisa, Harri ja Aukusti jäivät asumaan entiseen asuinrakennukseen.


Eteläpohjanmaalla Nurmossa syntyi Ari ja Arja Virkamäen perheeseen toinen tyttö Pauliina Maria Sylvia Virkamäki.

Hänestä tuli Pajulan neljäs emäntä.



Aukusti-ukki kuoli 87-vuotiaana 15 syyskuuta 1986.


Vuonna 1987 Pajulaan ostettiin ensimmäinen tietokone. Se oli ensimmäinen tietokone Kiuruveden maatiloilla, ja Esko piti muutamia vuosia kursseja tietokoneen käytöstä muille viljelijöille. Ensimmäisiä sovelluksia olivat kirjanpito-ohjelmat ja myös pankki yhteys ja sitä myötä laskujen maksaminen kotoa käsin. Esko, Johanna sekä Pekka ja Eija Peltola perustivat myös Tietopirtti yhtiön, ja sen myötä tietokoneita myytiin muutamia vuosia. Toiminta kuitenkin hiipui ajanpuutteeseen, eikä toiminnasta tullut kovin merkittävää.


Eskolle ja Johannalle syntyi toinen lapsi Viljami.


Vuosi 1989 oli merkittävä Pajulan maatilan kannalta. Silloin siirryttiin luonnonmukaiseen eli luomu-tuotantoon peltojen osalta. Jo muutaman vuoden asiaa oli mietitty ja haettu tietoa ja kokemuksia alan pioneereilta. Ja olihan se ensimmäinen kesä aika jännittävä, että kasvaako pellolla yhtään mitään ilman väkilannoitteita. Paljon tuli viljelykseen uusia kasveja, kuten apilat, härkäpapu ja herne eli palkokasvit. Myös viljelytapa muuttui, kylvöt vasta lämpimään maahan ja niitot kasvien mukaan. Koko ajatuskin oli, että hoidetaan maata ja ravinteet vain palautetaan peltoon eikä vain lannoiteta kasvia. Luomu-viljelijöitä oli silloin koko Suomessakin hyvin vähän, ja tietoa pitikin kysellä sieltä sun täältä. Muutaman kesän jälkeen usko luomuun vain lisääntyi ja myös oma kokemuskin karttui. Siitä lähtien Pajulan pellot ovat olleet luomussa, nyt jo yli 30 vuotta. Ja ilman väkilannoitteita ja torjunta-aineita, ja tuottavat hyviä satoja edelleen.


Vuonna 1990 meille tarjottiin rantatonttia Hällämön harjun vastarannalta. Samana päivänä sitä mentiin katsomaan, ja niin siitä tehtiin kaupat. Niin paljon Hällämöllä oli lapsena käynyt ja sitä paikkaa aina ihaillut, ettei siinä oikein muuta vaihtoehtoa ollutkaan. Nyt meillä oli rantapaikka jonne tulla vaikka uimaan, omalle rannalle. Tontti oli sellainen jäkäläkangas, joten siellä ei ollut kesällä mitään pakollisia hoitotöitä. Siitä tulikin meidän hengähdys paikka maatilan kiireiden keskelle. Matkaakin oli vain 20 kilometriä. Ensimmäisenä kesänä raivattiin rantaa ja rakennettiin nuotiopaikka.


Eskolle ja Johannalle syntyi kolmas lapsi Karoliina.


Seuraavana vuonna rakennettiin Hällämölle rantasauna. Hirsikehikko ostettiin Sonkajärveltä, ja pystytettiin syyskesällä. Siihen tuli sauna, pukuhuone ja kamari. Nyt käytiin viikottain saunomassa kesäaikaan ja siellä pystyi olemaan vaikka vähän huonommallakin ilmalla. 



















Vuonna 1992 alkoi aikakausi, jota on riittänyt näihin päiviin asti. Pajulaan ostettiin lisää peltoa. Kaupat tehtiin Kujansuun pelloista Kalle ja Sirkka Remekseltä. Peltoa kaupassa oli 4,5 ha ja metsää 0,5 ha, kauppahinta oli 56 500 markkaa. Se oli pitkään aikaan ensimmäinen peltokauppa Lapinsalossa. Nyt Pajulan peltoala nousi 35 hehtaariin.


Vuonna 1994 rakennettiin Pajulaan uusi lato ja salvossiilot. Lato pinta-alaltaan kaksinkertaistui ja siihen tuli heinäkuivuri väkiheinälle, salvossiilot säilörehulle ja siltanosturi millä heiniä ja säilörehua siirreltiin. Ensimmäinen heinäsato kuivattiin kuivurissa ja toinen tehtiin säilörehuksi salvossiiloihin.


Myytiin Vapo Oy:lle turvesuota 20,5 hehtaaria Saarisuolta, kauppahinta oli 165 000 markkaa.


Eskolle ja Johannalle syntyi neljäs lapsi Aleksi.


Seuraavana vuonna 1995 Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Se muutti maatalouden käytännöt kokonaan. Ennen tuettiin pieniä tiloja ja nyt tuki tuli jokaiselle hehtaarille. Se suosi isoja tiloja joilla oli enemmän peltohehtaareja. Puhuttiin, että osa tiloista lopettaa, toinen osa pitää tilansa ennallaan ja käyttää navettansa loppuun ja luopuu sitten. Kolmas osa päättää kasvaa, ostaa peltoa ja laajentaa tuotantoa ja todennäköisesti selviää tästä murroksesta. Esko ja Johanna päättivät kuulua tähän kolmanteen ryhmään, kasvatetaan tuotantoa aina kun se on mahdollista.


Samana vuonna ostettiin Juha Vartiaiselta peltoa 9.4 ha ja 0.25 ha metsää sekä 51113 litraa maitokiintiöitä. Kauppahinnat pelloille oli 67 550 mk ja kiintiöille 115 000 mk. Nyt pajulan peltoala kasvoi 44,5 hehtaariin. Samalla Esko ja Johanna vuokrasivat Alapihan navetan, missä kasvatettiin seuraavat 4 vuotta tilan nuortakarjaa. Samalla Pajulan navetta oli täynnä lypsylehmiä, noin 28 kappaletta.


Rakennettiin navetan taakse toinen lietesäiliö. Lietesäiliö täytettiin pumppaamalla entisestä säiliöstä. Nyt selvittiin hyvin talven yli.


Vuonna 1998 aloitettiin rakentamaan mökkiä Hällämölle. Tämä mökki oli ostettu Honkarakenteelta, ja samana vuonna saatiin kehikko pystyyn ja katto päälle. Mökin rakentamista jatkettiin kun oli aikaa, ja sen rakentaminen kestikin useita vuosia. Siihen tuli tupa, keittiö ja kamari sekä yläkerta missä oli nukkumatiloja. Alusi siellä oli takka ja kaasulämmitys, ja 2000-luvun alussa sinne saatiin sähköt ja sähkölämmitys. 


1999 tuli iso peltokauppa kun Antero ja Leena Vartiainen möivät Pikkaraisen ja Vartialan pellot. Kaikkiaan 23.1 hehtaaria peltoa ja 4 hehtaaria metsää. Kauppasumma oli 280 000 markkaa. Samalla ostettiin maitokiintiöitä 105 131 litraa. Nyt Pajulassa oli peltoa 67.6 hehtaaria.


Aloitettiin uuden pihaton suunnittelu. Aluksi piirrettiin pihatto lypsyasemalla, mutta silloin alkoi tulla Suomeen ensimmäiset lypsyrobotit. Pian lypsyrobotista innostuttiin ja alettiin ottaa siitä selvää. Niinpä siihen päädyttiin ja pari seuraavaa vuotta pihaton piirustukset muuttuivat useaan otteeseen. Silloin oli kaksi robottimerkkiä Ruotsalainen Delaval ja Hollantilainen Lely. Me päädyttiin lopulta Lely robottiin.


Seuraavana vuonna vuokrattiin lisäpeltoa Olavi Salolta 10.86 hehtaaria. Nyt peltoa oli 77.4 hehtaaria, ja kasvuvauhti oli aika nopea. Kaikkien peltojen hallitseminen ja viljelyn järjestäminen oli jo melkoista organisointia. Myös peltokalustoa piti uusia ja kasvattaa koko ajan.


2001 saatiin pihaton piirustukset valmiiksi ja hankkeen lupahakemukset ja rahoitushakemukset sisään. Pihattoon tuli paikat 70 lehmälle ja lisäksi nuorkarja paikat. Se oli iso pihatto siihen aikaan, ajateltiin 50 lehmän pihattoa ja laitettiin 20 paikkaa lisää, ettei heti jää pieneksi.


Samana vuonna tehtiin kaupat Lely robotista. Esko ja Unto Harmoinen olivat silloin tutustumassa niihin Hollannissa. Meidän robotti oli viides myyty robotti Suomessa.


Vuokrattiin lisää peltoa Salme ja Toivo Rytköseltä Haavistolta 2.98 hehtaaria. Samalla ostettiin Haaviston suopellot 8.45 hehtaaria. Kauppasumma oli 14 200 Euroa. Myös Haaviston maitokiintiöt 64 176 litraa ostettiin. Nyt peltoa oli yhteensä 88.8 hehtaaria.


Vuonna 2002 vuokrattiin Haapalan pellot Pentti ja Kaisu Nuutiselta 11.87 hehtaaria. Samoin tehtiin uusi vuokrasopimus Salon pelloista Olavi Salolta, nyt kaikkiaan 17.7 hehtaarista. Nyt peltoala kasvoi jo yli sadan hehtaarin, kaikkiaan 107.5 hehtaariin.


Heinäkuussa aloitettiin uuden pihaton rakentaminen. Vanhan navetan latoon heinäkuivurin paikalle järjestettiin iso karsina. Siihen ostettiin

40 välitysvasikkaa kasvamaan lehmiksi uuteen pihattoon. Ensimmäinen vuosi meni hyvin, mutta toisena vuonna paikka kävi hieman ahtaaksi. Mutta näin kuitenkin saatiin uusia lehmiä uuteen pihattoon.


Sinä vuonna 2002 talvi tuli aikaisin jo lokakuun alussa, ja ulkovuoraus ja katto valmistuivat ihan viime hetkessä ennen lumen tuloa.

Samoin joulu- ja tammikuussa oli kovat pakkaset, joten sisävaluja jouduttiin muutaman kerran siirtämään, koska betoniautoissa massa olisi ennättänyt jäätyä ennen pumppaamista sisälle lattiavaluun.

Ensimmäisen kerran lypsettiin robotilla uudessa pihatossa 9 huhtikuuta 2003. Lähes vuoden rakennus-urakka oli ohi, ja alkoi uusi aika Pajulan lehmille ja myös isäntäväelle. Lehmät liikkuivat vapaasti pihatossa robottilypsylle, syömään apetta tai märehtimään parsipetiin.