Esa Pekkala Heikinmäki

Heikinmäki, kirjoittanut Esa Pekkala


Kuka on ollut ensimmäinen asukas nykyisin Heikinmäeksi kutsutussa taloudessa. Jostakin maakunta arkistosta se kenties löytyisi. Aikaisemmin talo on sijainnut noin kilometri nykyiseltä paikalta Kiuruvedelle päin, paikassa jota nykyisin kutsutaan Autioksi. Maasto paikalla on tasaista soramoreeni kangasta. Jostakin syystä kasvillisuus on siellä rehevää. Sekö lienee ensimmäisen asukkaan saanut valitsemaan tuon asuinpaikakseen. Kasken paikkana se on ollutkin erinomainen, ja rakennuspuut ovat olleet lähellä. Minkäänlaista vesipaikkaa ei kankaalla ole. Lähin lähde on noin neljän sadan metrin päässä. Jossakin vaiheessa oli Autioon kaivettu kaivo jossa oli puupuite. Aution kenttää käytettiin minun nuoruudessa, eli viisikymmen luvun vaiheilla urheilu kenttänä, ja silloin urkittiin siitä kaivosta juomavettä. Aution asukkaat olivat raivanneet talon ympärille muutaman hehtaarin pelloksi. Oliko heillä käytettävissä hevosta peltojen teossa vai tehtiinkö kaikki kuokalla. Kivet oli kerätty raunioksi joita alueella oli paljonkin. Nyt suurin osa niistä pelloista on metsittynyt.

Lähin naapuri aution asukkailla oli vain noin sadan metrin päässä rajalinjan toisella puolella. Maaston tasaisuus aiheutti varmaan että hallavuosina pakkanen vei viljasadon. Tuo oli tekijä, joka sai asukkaatmiettimään talojen siirtämistä kilometrin pohjoiseenvielä korkeampaan maastoonjossa oli korkeampia mäkiä. Ajatus oli aivan oikea, myöhempi käytäntö on osoittanut että näillä mäillä halla on aivan tuntematon. Koko talouskeskuksen siirto uuteen paikkaan on tosi suuri työ. Aikaa siihen kului vuosia, ehken työtä tehtiin vuosikymmenkin. Ainakin osa rakennuksista siirrettiin uuteen paikkaan, joitakin tehtiin uusia. Ketkä tämän siirron toteuttivat ei ole tiedossa. Luultavasti se tehtiin Kärkkäisten isännöidessä taloa. Heikinmäellä tänäkin päivänä olemassa oleva puotirakennus on Kärkkäisen rakentama. Sen yhdessä hirressä oli puumerkki LK 1860. Kun 1946 rakennusta korjattiin jouduttiin tuo hirsi poistamaan lahon takia. Toinenkin vuosiluku oli silloin näkyvissä 1902. Sekin hävisi korjauksen yhteydessä. Se rakennus on sataviisikymmentä vuotta vanha ja tietäisi paljon asioita jos osaisi kertoa. Ainakin viides suku isännöi sen vaiheilla. Luultavasti se on rakennettu Autioon ja siirretty sieltä nykyiselle paikalle.

Viittaako tuo nimimerkki LK Lauri Kärkkäiseen joka on syntynyt Autioon, ja joka lienee ainakin tähänastisista Heikinmäen tiluksilla syntyneistä kuuluisin. Lauri Kärkkäinen hakeutui jo nuorena kauppa-alalle Iisalmeen. Hän palveli Putkolana tunnetun kauppahuoneen työntekijänä koko ikänsä, ja myönnettiin hänelle ansioistaan kauppaneuvoksen arvo. Hän lienee ollut ainakin osa omistaja Putkolasta koska sitä kutsuttiin Putkonen Kärkkäinen liikkeeksi.


Jostakin syystä Kärkkäiset myivät talon hHeikki Marinille joskus kahdeksansataa luvun lopulla. Heikki Marin muutti aikaisemmin Konttimäeksi kutsutun talon nimeksi Heikinmäki. Juuso Pekkala muutti talonsa nimeksi myös isännän mukaan Juusolaksi. Nykyistä Juusolan paikkaa oli aikaisemmin kutsuttu Kettulaksi. Marinit isännöivät Heikinmäkeä yli kolmekymmentä vuotta. He muuttivat nimensä Launikseksi, mutta suku on hävinnyt Kiuruvedeltä. En tiedä miksi kukaan Heikki Marinin lapsista ei halunnut jatkaa talonpitoa Heikinmäellä, Heikin kuoltua perikunnan osakkaat myivät osuutensa Heikinmäkeen usealla kauppakirjallaJuusolan silloisille omistajille eli Pekkaloille. Nämä kaupat tehtiin kaksikymmentaluvun alkupuolella.


Juusolan Pekkalat olivat melkoisia maanomistajia. Heidän omistuksessaan oli  koko neljän numeron erillinen osa, eli noin seitsemän sataa hehtaaria. Aikaisemmin he olivat omistaneet Pölönmäen numerosta noin yhdeksänsataa hehtaaria Juusolan viidensadan hehtaarin lisäksi.

1910 he myivät Pölönmäen. Juusolan silloiseen perikuntaan kuului Anna Pekkalan lapsia kolme tyttöä ja kuusi poikaa. Kukaan heistä ei ollut käynyt kansakoulun lisäksi muita kouluja ja niin jokaisella oli tarkoitus ruveta maanviljelijäksi, isänniksi ja emänniksi. Pölönmäki katsottiin talonpaikaksi sopimattomaksi, olihan se soinen ja karu. Myynnistä saaduilla rahoilla ostettiin Haapavedeltä kaksi tilaa ja yksi Uuraisilta.


Heikinmäki ostettiin perikunnan nimiin. Veljeksistä Ville ja Antti jäivät Haapavedelle, Jussi osti Amerikasta palattuaan tilan Uuraisista. Aku, Santeri ja Hermanni toimittivat lohkomisen Juusolan ja Heikinmäen tiloilla. Aku jäi asumaan Juusolaan, Santerille rakennettiin uusi talo Hautala ja Hermanni sai asuttavakseen Heikinmäen. Lohkomisessa kaikista kolmesta tilasta tehtiin saman arvoiset, eli esimerkiksi maa jyvitettiin ja nämä "jyvät" jaettiin sitten tasan. Niinollen Hautalan pinta-alaksi muodostui noin kolmesataa hehtaaria, kun Juusolaan kuului vain satakahdeksankymmentä. Heikinmäen pinta-ala oli noin kaksisataa kaksikymmentä hehtaaria. Lohkomisessa Heikinmäen kuvio muuttui vain muutaman hehtaarin osalta. Siihen lisättiin runsas hehtaari peltoa Juusolasta, ja luovutettiin muutama hehtaari metsämaata Juusolalle. Kun Heikinmäki tuli Pekkaloiden haltuun, oli sen peltopinta-ala neljä ja puoli hehtaaria.


Stina ja Hermanni menivät naimisiin 1925 ja muuttivat pian asumaan Heikinmäelle. Tilalla oli senajan mittapuun mukaan kohtalaisen hyvät rakennukset. Asuinrakennuksessa oli tupa, kokorakennuksen levyinen keittiö jostamentiin kahteen kammariin. Navetassa oli parsipaikat kahdeksalle lehmälle. Navetan ja hirsisen karjaladon välissä oli ns. kuja joka oli koko rakennuksen levyinen katettu kylmä tila. Pihamaalle päin oli lautaseinä, mutta vastapäisellä seinällä oli kolme hirrestä tehtyä pahnaa, joissa voitiin vaikka sikoja jos niitä oli. Yksi pahna oli varattu lampaille, joille oli rakennettu myös karsina jatkoksi kujan puolelle. Riihi ja sauna oli talossa myös olemassa.


Yksi uusi rakennus vanhempien toimesta kuitenkin rakennettiin. Kalle Pietikäinen hakkasi hongista karjakeittiö rakennuksen. Sen toinen pää oli ns. karjakeittiö, jossa oli muuripata, ainakin kahdensadan litran vetoinenveden lämmittämistä varten. Vesi karjakeittiöön tuli valurautaisella käsipumpulla kaivosta. Yhdessä nurkassa oli usean kuution vetoinen vesisäiliö johon vesi pumpattiin.


Isäni oli uudistushaluinen mies. Niinpä Heikinmäelle rakennettiin vesijohdot navettaan, talliin ja keittiöön. Kaikkiin näihin vesipisteisiin vesi tuli paineella kaejakeittiön isosta vesisäiliöstä. Navetta oli sisustettu uudelleen sementti sisustuksena, ja siellä vesi tuli lehmien parsien juomakuppeihin. Viemäriä ei keittiössä ollut, vain karjakeittiössä oli jonkinlainen viemäri.Tämän rakennuksen toisessa päässä oli kaksi huonetta. Isompaa huonetta kutsuttiin ruokahuoneeksi, sielläkesäisinsyötiinkin. Pienempi huone oli maitohuone. Sinne oli sijoitettu maitokone maidon laskemista varten.Kesäisin maito säilytettiin jääkellarissa, jonne talvella nostettiin jäätä varastoon. Joku saattaa ihmetellä, mistäLapinsalossa voitiin nostaa jäitä kun ei ollut mitään luonnon vettä. Heikinmäen maalta oli ajettu suota pelloille aikojen kuluessa monia satojakuutioita, ja siitä oli syntynyt suohautoja jotka olivat täyttyneet vedellä. Näiden suohautojen pinta-ala oli useita aareja, ei tosin hytenäisiä. Vettä joissakin oli puolentoista metriä, jotenjään nosto kyllä onnistui. Samaisia suohautoja lapset käyttivät uimapaikkana kesäisin. Ainakin muutamana talvena jouduttiin ajamaan vettä karjalle myös näistä vesipaikoista.


Pellon raivaus alkoi Heikinmäellä heti isän ja äidin toimesta. Sitä jatkui koko kaksi ja kolmekymmenluvun. Kun kaikki piti tehdä kuokalla ja kirveellä ei työ ollut kovin joutuisaa. Kuivat maat ovat kivisiä ja suot eli turvemaat puisia syntyu tulosta hitaasti. Isäni kertoi ettäahkera mies saattoi saada päivässä kuokituksi kaksi aaria. Paavo Kokkonen on kuokkinut Heikinmäellä monta hehtaaria. Hermanni Rönkkö on ollut myös kuokkimassa peltoja. Suopelloksi kutsuttua aluetta raivattiin pelloksi kaksi hehtaaria kaksikymmentä aaria. Viimeksi kuokittu sarka oli ensimmäisen kauran kasvussa 1937. Talvisin isäni ajoi savea suopellolle jonkun rengin kanssa.


Tämä yli vuosikymmenen kestäneen raivauksen tuloksena nousi Heikinmäen peltopinta-ala kolmeentoista hehtaariin. Lisäksi oli Alajoen luonnonniitty, joka on noin viisi hehtaaria, mutta niittyäsiitä oli runsas kolme hehtaaria. Osa jokivarresta oli muuttunut jäkiköksi ja nämäisäni kynti hevosella ja kylvi tilalle timoteita. Maaperä Alajoella on hienoa hietaa ja osalla turvemaata. Suojoki on erittäin tulvaherkkä niin että joku rankkasade sai sen tulvimaan kesälläkin. Kevät tulvat nosti vedet järviksi niityille. Ehkäpä nuo tulvat toivat joitakin ravinteita maahan koska heinä jotenkin kuitenkin kasvoi vuodesta toiseen. Rasite tässä niityssä oli sen sijainti seitsemänkilometrin päässä.


Sotavuodet olivat raskaita Heikinmäen elämässä. 1939 alkanut talvisota toi ensimmäiset siirtolaiset Ilomantsista. Isäni oli tuolloin neljäkymmen yksi vuotias. Ikänsä takia nämä ikäluokat kutsuttiin sotaan vasta tammikuussa, ja kotiutettiin huhtikuussa. Karjalan kannaksella Taipaleenjoella oli hänen kaukaisin käyntipaikka tuossa sodassa. Yhden rauhanvuoden jälkeen aloitettiin uudennavetan rakentaminen keväällä 41. Jo talvella oli kaadettu ja ajettu hirsipuita rakennuspaikalle. Jussi Huuskonen teki talvella lasit ja ovet rakennukseen. Kun kesäkuussa tuli yleinen liikekannalle pano, oli rakennukseen saatu tehdyksi kivijalka ja ensimmäisiä hirsiä oltiin asettelemassa paikoilleen. Isäni ja Santeri Tapaninen joutuivat lähtemään samana iltana kirkolle. Jussi Huuskonen oli varsinainen rakennusmies. Hän oli niin paljonvanhempi ettei joutunut sotaan. Äidinlisäksi meitä lapsia oli viisi, nuorin Osmo vain kolmen vuoden. Jussi jatkoirakentamista ja hän ehti hakata syksyyn mennessä viisi hirsikertaa. Siihen rakentaminen pysähtyi kolmeksi vuodeksi.


Helmikuussa 42 vapautettiin isä armeijan palveluksesta taas ikänsä perusteella. Työvoimaa ei sota aikana saanut mistään, kunnes 44 keväällä Kujansuun vävy Eino Jääskeläinen lupautui jatkamaan rakennustyötä. Sotahan jatkui vielä, mutta Eino oli menettänyt jalkansa sodassa ja vapautettu sen vuoksi. Hänellä oli tekojalka, mutta pystyi silti rakennustöihin. Huuskosen Jussi oli toisena ja vähitellen alkoi rakennus valmistua. Kuluikuitenkin vielä vuosi ennenkuinlehmät voitiin ensikerran ottaa uuteen navettaan. Navetta oli sen ajan navetaksi aika iso. Siinä oli parsipaikat kahdelletoista lehmälle, lisäksi karsinatilaa runsaasti. Tallissa oli kolme pilttuuta hevosille ja edessä tila heinille ja paikat lampaille. Kartanon puolella oli karjakeittiö ja sauna. Tämäkin rakennus on tänäkin päivänä vielä pystyssä vaikka pahoin ränsistyneenä.

(Rakennus purettu 2017, latojan huomautus)


Sodista toipuminen vei kokoyhteiskunnalta vuosia. 1951 käytiin ns. korean sota, josta Suomi hyötyi. Puhutaan korean suhdanteesta, joka Suomen kohdalla tarkoitti sitä, että Euroopassa syntyi sodan pelossa kysyntä kaikelle tavarallemm. puulle ja puu jalosteille. Vienti hinnat nousivat huippuunsa, eikä raakapuun hinta eikä vaihtosuhde muuhun tavaraan ole ollut ennen eikä jälkeen sen niin edulliset kuin silloin. Heikinmäen metsissä oli paljon puuta, ja isäni osasi käyttä tilaisuutta hyväksi ja tehdä rahaa kun sitä tarjottiin. Uusi asuinrakennus rakennettiin 1951 ja seuraavalla vuodella ostettiin ensimmäinen traktori. Kaikki nämä rahoitettiin metsästä saadulla rahalla.


Minä olin käynyt maamieskoulun 49 ja sotaväen 50-51. Sieltä kotiuduttuaniolin täynnä intoa näyttää mihin pystyn. Isäni antoi aika vapaat kädet toteuttaa suunnitelmiani joista ensimmäinen oli saada riittävästi väkilannoitteita pelloille. Pian tämä alkoikin näkyä parempana pellon tuottona. Salaojasuunnitelmat isä oli jo tilannut aivan omin päin. Salaojayhdistyksen agrologi teki suunnitelmat minä olin niissä avustajana. Maamieskoulussa oli meillä viikon kestävä salaojakurssi, joten luulin osaavani senkinpuolen. Saattoi olla 53 kesä kunensimmäinen lohko ojitettiin. Veli Mikko oli sinä kesänä hommassa mukana. Lohko ojitettiin loppuun vaikka pieniä virheitäkin työssä tuli. Kaikki ojat kaivettiin lapiolla ja täytettiin kuokalla. Salaojitusta jatkettiin seuraavina vuosina kunnes kaikki pellot olivat ojissa.

'

Heikinmäellä on sikoja pidetty ainakin niin kauan kuin minä muistan. Sikoja on porsitettu ja sotien jälkeen porsastuotanto oli hyvin kannattavaa. Hannes Blom oli yksi sikatalouden elvyttäjä Lapinsalossa. Hän hommasi Lapinsaloon ns. asema karjun. Karju oli Sikajalostusyhdistyksen omistama rutu karju käytettäväksi siitokseen pientä maksua vastaan. Karju oli ensin sijoitettuna Hautalaan, sitten se oli jonkun aikaa Haapalassa. Sieltä se tuli Heikinmäelle jossa se oli niin kauan kuin kunnes koko asema karju toiminta loppui olosuhteiden muututtua.


Kuusikymmenluvun loppupuolella tehtiin Heikinmäellä sukupolven vaihdos. Virallisiksi omistajiksi tulin minä vaimoni Annaliisan kanssa. Mitään näkyvää muutosta tuo ei tuonut. Meillä oli ollut jo pitkään hyvin vapaat kädet hoitaa talon asioita. Tilan pellot tuottivat kohtalaisen hyvin, niin että myimme sekä viljaa että heinää. Tämä tuotanto ei minua oikein tyydyttänyt, ja siksi sisustimme entisen hevostallin sikojen käyttöön. Sittenkään ei tilat tyydyttäneet, ja niin kypsyi ajatus rakentaa kokonaan uusi sikala. Olikohan se vuosi setsemänkymmentä kun rakentaminen toteutettiin. Sinä kesänä rakennettiin Lapinsalossa paljon. Pajulassa uusi navetta ja Juusolassa ja meillä sikala. Piirustukset laati Lihakunnan sikatalouskonsulentti Toropainen. Sikalassa paikat kolmellekymmenelle emakolle kaikkine tarpeellisine lisä tiloineen. Systeemi olikin hyvin toimiva.Sikala tuotti hyvin ja tulevaisuus näytti valoisalta. Kun mahdollisuuksia näytti olevan aloimme harkita viisikymmenluvulla rakennetun asuinrakennuksen tilalle uutta. Piirustukset saimme Työtehoseuran johtajalta joka sattumalta sattui käymään Heikinmäellä. Rakentaminen toteutettiin 72. Eräs muistikuva on jäänyt tuolta ajalta mieleen. Poltto-öljun hinta oli noilla vuosilla alimmillaan 18 penniä litra. Se tuntui niin halvalta ettei rankametsään viitsi lähteä, siksi päädyttiin öljy lämmitykseen.


Uudessa rakennuksessa ehdimme asua vain kolmisen vuotta kun muutoksen tuulet alkoivat taas puhaltaa. Pitäneekö paikkansa Ville sedän arvelu, että meidän suvussa on mustalaisen verta, koska olemme niin kauppaan meneviä. Onha melkein joka sukupolvi tehnyt maakauppoja. Vuonna 76 tuli myyntiin Ryönän tila joka on vanhimpia asuinpaikkoja niiltä ajoilta mitä varmasti tiedetään. Juhannuksena 76 kävimme Juusolan Sirkan ja Erkin kanssa aivan uteliaisuudesta katsomassa minkä näköinen paikka tuo on. Minulla "kolahti" heti että tämän minä haluan, ja monivaiheisen tarjouskilpailun jälkeen se meille jäi. Heikinmäki oli meidän pakko myydä rahoittaaksemme Ryönän kaupan. Myynti-ilmoitus pantiin pohjois-suomen lehtiin ja Maaseudun Tulevaisuuteen. Katsojia kävi kymmeniä, suurin osa uteliaisuuttaan. Hinta Heikinmäellä oli vaihteleva, koska eri ostajat halusivat erikokoisen osan maata. Meillä ei myöskään ollut tarkoitus myydä kaikkea. Lopuksi ostajaksi seuloutui Eine ja Jussi Peltola, ja maaksi n. 25 hehtaarin rajoilla merkitty ala talouskeskuksineen. Hinta oli viisisataatuhatta, eli suunnilleen sama summa jonka maksoimme Ryönästä, jonka pinta-ala oli sataseitsemäntoista hehtaaria. Heikinmäki oli hyvässämkunnossa oleva talo  kun Ryönä oli rappiotila aivan sanan täydessä merkityksessä. Meidän oli saatava tämä rappiotila nopeasti tuottamaanja siihentarvittiin rahaa. Peltolat eivät halunneet enempää Heikinmäen maata, ja siksi myimme toisella kaupalla Matinahon päästä noin 65 hehtaaria Antti Tenhuselle. Nyt oli Heikinmäki pirstottu kolmelle onistajalle. Peltolatkin ehtivät tehdä sukupolvenvaihdoksen ennen kuin Heikinmäki taas vaihtoi omistajaa.


Nämä tietoni perustuvat muisti tietoihin ja joiltakin osin olettamuksiin, joten niissä saattaa olla virheitäkin. Jos jollakin on parempaa tietoa olisinkovasti kiinnostunut niistä.



Pajamäellä 15.1.2009


Esa Pekkala