Ville Leskisen muistelma puhuttu kasetille syksyllä 1997

Kun Lapinsaloon tuli puhelin

Se on kyllä semmoinen juttu, että sitä kannattaa vähän muistella. Sehän on semmoinen talkootyönä tehty puhelinhomma melko iso, kun matkaa on 30 km Kiuruveden keskukseen ja sitten on vielä nämä sisäiset yhteydet ja niitä oli paljon.

Oli sodan jälkeinen aika eikä sitä saatu minkäänlaisia tarvikkeita. Jo silloin sota-aikana minullekin tuli sellainen ytty, että puhelin on laitettava. Senhän tietää, kun ei voinut koskaan, kun lomalle lähti sieltä, varmistaa, että mihin aikaan ollaan Kiuruveden asemalla. Ei voinut soittaa kotiin — olisihan se isä-ukko tullut Kirppu ruunalla hakemaan, jos olisi voinut sanoa, milloin tullaan. Niin se oli aina, kun iltajunassa klo 22.20 — muistan aivan hyvin sen junan, joka tuli ja tuli aina täsmällisesti, vaikka oli sota-aika. Aina oli lähdettävä yösydännä kävelemään tänne kotiin. Ja silloin minä päätin omassa mielessäni —ja niin kai ne päätti muutkin — että jos tämä sota joskus loppuu, niin varmasti laitetaan puhelin.

No, sotahan loppui. Täällähän oli oikein innokas puhelimen laittoon Lauri Kumpulainen, Pihlajamäen Kumpulainen, ihan ensimmäisenä tässä hommassa. Jo ennen sotia puhui aina, että jos ei muuten, niin Nissilästä rakennetaan — kun siellä oli jo puhelin — rakennetaan Pihlajamäkeen eikä Kiuruvedeltä, kun sieltä on pitempi matka.

Pidettiin yksi Maamiesseuran kokous ja siellä Lassi oli puheenjohtaja ja hän otti esille sen homman, että eikö ruveta laittamaan puhelinta. Niin siinä päätettiin kutsua perustava kokous ja se oli Vartialassa. Ja siellähän oli punakoita naamoja ihan näköjään, kun toiset oli vastaan ja toiset oli innokkaita. Lassi oli siitä hyvä mies, että hän uskotteli näille pinnareille ja näille vastaanolijoille, että se ei tule maksamaan kuin sen ja sen — sanoi ihan summatkin ja sanoi, että "se ei enämpi tule maksamaan" hän kun käytti sanaa "enämpi". Sillä lailla sai houkutelluksi siihen sitten muutamia, jotka kirjoittivat alle. Se oli tuo Lassi ja sitten meikäläiset eli Leskiset, ja Hannes Blom, joka oli puutavarayhtiön miehiä, joten hänelle oli tarpeen, ja sitten tämä Kiuruveden Työväen Osuuskauppa oli valtuuttanut jonkun johtokunnan jäsenen siihen kanssa osallistumaan, ja sitten Hermanni Pekkala. Hermanni oli oikein innokas kanssa tällaisiin yhteisiin asioihin.

Niin se perustettiin se osuuskunta ja sitten ruvettiin propagandaa pitämään, että siihen liittyisi muita. Voi sitä vastustuksen siivoa, mitä oli! Ei kehtaa kaikkia tyhmiä puheita mainitakaan, sitä oli. Sitten oli niitä "Enpä tiiä" —varassa, Pihlajamäessä Arttu Kesti, sitten Haapalan Pekka, Mäkelän veljekset Lappalainen ja opettaja Hynninen. Hänellä oli krooninen köyhyys ja siihen tuli ^r maksettavaksi 3000:n sen aikaista rahaa liittymismaksu, ja sitä ei tahdottu milloinkaan saada pois. No, sitten maksoi kuitenkin.

Näin sitä ruvettiin ja sitten v. -44 jo silloin syksyllä ennen joulua pantiin pylväshomma pystyyn ja pylväitä kerättiin. Jokaisen piti panna pylväitä

2 km:n matkalle, ottaa omasta metsästään ja pystyttää ne aina 50 metrin välein. Lähdettiin sieltä Juusolan luota. Ensinhän oli se, kuka ottaa keskuksen hoitaakseen ja se myötiin huutokaupalla ja sen otti hoitaakseen ihan pienestä summasta Heikinmäen Hermanni ja siinä oli tyttöjä kotona ja ne osallistuivat siihen, että otetaan vain meille. Niin oli keskuksen paikka tiedossa.

Sitten, kun se oli perustettu se osuuskunta ja Tatu Malmivaara oli kansanedustajana, ja Tatuhan oli niitä miehiä, että täällä Kiuruvedellä olleet kansanedustajat eivät yhteensä ole sellaisia miehiä kuin Tatu oli, hän pani toimeksi kaikkia asioita. Hän sattui tulemaan vastaan tuolla kirkolla Elon nurkalla, se oli silloin jo v. -45, pylväät oli pystyssä, mutta ei ollut lankoja. Mistään ei saanut, ei vaikka mistä kysyttiin, ei lankoja eikä eristimiä. Tatu tuli vastaan, niin minä sanoin: "Nyt, kun minä olen sinua äänestänytkin, - leikissäni puhuin — "ruppeepas ja hommoo meille sieltä Helsingistä 2 millistä puhelinjohtoo 2.000 kg ensinnäe".

Minähän tiesin, kun olin viestimiehiä, sen verran asiantuntemusta oli, että tiesin, mitä siihen tarvitaan. "ja eristimet tähän 30 km:n matkalle," Ja Tatuhan sanoi: "Minäpä kokeilen tätä". Hän meni Helsinkiin Eduskuntaan ja muutamia päiviä kului, niin postista tuli minulle tiedotus: "Kirkasjohtoa Kiuruveden asemalla 2000 kg. Noudettava ensi tilassa". Voi hyvänen aika — me lähdettiin isän kanssa kahdella hevosella, tietäähän sen, kun 2000 kg ja siihen eristimet, niitähän oli kai toinen mokoma. Ja me sinne asemalle ajettiin, ja siellähän ne oli kiepillä. Siitä oli jo levinnyt tieto tälle Kiuruveden puhelinosuuskunnalle, että siellä on puhelinjohtoja ja mistä ne on ne saaneet... Sinne tuli tämä puhelinosuuskunnan teknikko Matti Pennanen ja se sanoo hyvin töykeästi, että mistä —keleestä te näitä olette saaneet. Minua sen verran suututti se noituminen, että minä sanoin, että "Sitähän soapi rahalla lankoo!" " Se on hupsimista, me on koetettu saada vaikka mistä, ei mistään ole saatu, piikkilankoja on purettu aina sen verran, että saadaan vikapartiossa, kun lankoja katkeaa, niin saadaan siihen jatko." Ja potki hevosen paskoja mennessään suutuspäissään. Me lastattiin ne ja ajettiin tänne meidän riiheen.

Ja niin ruvettiin heti jo silloin -45 rakentamaan I -johtoyhteytenä sieltä Heikinmäeltä Kiuruvedelle. Tämä Matti Pennanen suuttui siitä jo niin paljon, että sanoi, että siellä ei ole yhtään vapaata reikää keskuksessa. No, Eino Mustamo, tarmokas kanttori, oli sen osuuskunnan kai puheenjohtaja tai ainakin toimivana jäsenenä. Hän sanoi, että "Olkaa huoleti, pojat — tuokaa vaan lanka tänne. Niitä reikiä löytyy teille aivan tarpeeksi." Ja niinhän me päätettiin, että sitä ruvetaan heti rakentamaan.

No sitten toinen pulma tai kolmaskin, oli se, että ei mistään, ei antanut tämä Pennanen tai ei sillä ollutkaan varmaan — pylväskenkiä ja kiristysnokkia, jotta olisi päästy pylväisiin. Minun tuli mieleen silloin, että minähän olin hyvissä väleissä rajajääkäripataljoonan 5:n viestimiesten kanssa ja otin yhteyttä sota-aikaiseen esimieheen Luutnantti Ropoon, joka oli meidän viestijoukkueen johtaja. Komeasti kirjoitin: "Herra Luutnantti. Täällä puhuu entinen kersantti Leskinen. Minulla on nyt sellainen asia, että meillä on 30 km kirkolle matkaaja me on ruvettu puhelinta laittamaan. Johtoakin on saatu, mutta ei ole saatu mistään pylväskenkiä eikä kiristyslokkia eikä pylväsvyötä. Jos teillä sattuisi olemaan vanhoja, poistoon pantuja, niin lähettäisittekö minulle, niin korjattaisiin." Ei mennytkään monta päivää, kun sieltä tuli viestialiupseerin lähettämänä laatikossa kahdet pylväskengät ja kiristyslokki ja kahdet turvavyöt, joita pylväässä tarvitaan. Ihan uusia, tuliteriä. Siitä, kun vieläkin muistelen, niin kyllä täytyy sanoa — vaikka haudassa onkin jo Luutnantti Ropo — se oli sellainen mies, joka luotti alaisiinsa. Ei minkäänlaisia kuittauksia minun puolesta, vain kirje oli viestialiupseerilta mukana, että Ropo on käskenyt sinne lähettää. Sitten kun olet työt tehnyt, palauta tänne. Niin me päästiin töihin. Sonnisen Heikki, Heikki Svärd oli yhtenä, ja minä olin niin sanottuna asiantuntijana ja rakentajana toisena, ja Risto Kokkonen oli kiristäjänä ja me ei hyvin kummalla palkalla — en muista enää, mutta olikohan se 3 mk päivällä, ja sitten piti olla hevonen aina talosta vuoron perään, joka veti niitä tarvikkeita. Niin me vaan rakennettiin sillä talvella se 1-johto-yhteys kun ei ollut enempää lankaa. Pantiin keskus pystyyn ja vaikka mistä kateltiin tätä hienompaa johtoa, kun ei raskittu vahvempaa eikä se riittänytkään. Me kun ei enempää saatu sitä kuin se 2000

Se oli vielä niin mukava, kun Tatu kertoi, että hän meni ministeriöön, jossa jaettiin kaikki tänne pohjoiseen saksalaisten särkemät puhelinyhteydet, sinne jaettiin se vähä puhelinjohto, mikä saatiin ulkomailta. Oli sattunut niin mukavasti, että päämies ministeriössä oli Jukan sotakaveri ja hän oli sanonut, että eihän sitä oikein meillä ole, mutta nyt näkyy tulleen satamaan 4000 kg Englannista puhelinyhteyksien korjausta varten, semmoinen vähäinen määrä, että ei paljon mikään. Hän oli sanonut, että tällä ei kyllä tee juuri mitään, kun tätä on niin vähän. Ja onhan se sinun puhelinyhtiösi Lapinsalo, niin sehän viittaa Lappiin, joten annetaan siitä puolet. On se jo kumma. Eristimet olivat kotimaisia, ja niitä tuli sitten niitä koukkueristimiä kaksinkertainen määrä. Ja siitäkin oli niin mukava, että ne olivat isoja ne eristimet eivätkä passanneet näihin sisäisiin yhteyksiin, niin Kumpulaisen Lassi, Lauri Kumpulainen, oli käymässä Kuopiossa ja me sovittiin, että näitä kannattaa myydä, jos on ostajia, kun niistä ei mitenkään ole näihin sisäisiin yhteyksiin.

Lassi oli tehnyt kaupat siellä Kuopion puhelinosuuskunnan kanssa kaksinkertaisesta hinnasta ja me saatiin ne eristimet sitten niin kuin ilmaiseksi. Sillä lailla se vain rakennettiin. Sinä talvena 1-lankayhteys ja kyllä minä muistan, että se oli historiallinen hetki, kun minullakin oli jo puhelin täällä valmiina ja kun päästiin Turhalaan, josta meni Turhalan puhelinyhteys Osmangin kautta Kiuruvedelle, niin siihen liitettiin tämä meidän lanka ja minä täältä sain soittaa Tatu Malmivaaralle ja sanoa, että minä puhun täältä Rajalasta ja kiittelin siitä toimituksesta.

Sitten me suoraan tätä tietä pitkin rakennettiin Kiuruvedelle asti ja siitä se alkuun lähti. Ja niin tuli puhelin siitä kovasta vastustuksesta huolimatta Lapinsaloon