Esihistoriaa

Kiuruveden järvikirja, nimistötutkija Sirkka Paikkala

"Jääkauden jälkeen Kiuruveden alue vapautui jääpeitteestä noin 10800 vuotta sitten. Ancylusjärvivaiheessa Kiuruveden alueella jäi järvenpinnan yläpuolelle vain toistakymmentä lakialuetta, mm. Pihlajamäki, Lapinsalo ja Heinäperän muutamat patakukkulat."

Esihistoriallisia esineitä

Lapinsalon alueelta on löytynyt ainakin kaksi esihistoriallista esinettä. Toinen on suppiloreikäinen pallonuija, ja esine ajoittuu aikaan 8000 – 7500 vuotta eKr, eli heti jääkauden jälkeiseen aikaan. Löytöpaikaksi on merkitty Lapinsalo ja löytäjää ei ole kerrottu, mutta on olemassa sellainen muistikuva, että se olisi löytynyt Pihlajamäeltä.

Esine löytyy alla olevasta linkistä, ja kuva klikkausnuolesta ”kuva 5”.

Kuvassa vasemmanpuoleinen mötikkä on Lapinsalosta löydetty.

http://www.helsinki.fi/hum/arla/esineisto_kivikausi/pyynti_ja_aseet/suppiloreikpallonuija/teksti_

suppilorpallon.htm

Toinen samantyyppinen esine, reikäkivi, lienee saman aikakauden esineitä. Reikäkivi on löytynyt

18.10.1887, ja löytäjä on Aittoviidassa, Ruomissa syntynyt, ja löytämisen aikaan Aholassa

asunut Abel From.

Linkki tähän tietoon:

https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/kmloyto/read/asp/r_loyto_det.aspx?LOYTO_ID=44383

Lapinsalon syntyhistoria

Mistä ja miten Lapinsalo on saanut nimensä, siitä ei ole varmaa tietoa. Kerrotaan,

että nämä alueet ovat joskus kuuluneet saamelaisten asuin- ja nautinta-alueeseen,

ja olisiko kylän nimi, Lapinsalo, syntynyt siitä. Nimen loppuosa, salo, tuo mieleen

laajan suo ja erämaa alueen.

Saamelaiset ovat siirtyneet Kiuruvedeltä pohjoiseen 1600-luvulla, viimeiset

saamelaisverot, neljältä perheeltä, on maksettu vuonna 1650.

Alkoivatko jo silloin muiden seutujen asukkaat kutsumaan kaukana pohjoisessa

olevaa saloseutua Lapiksi tai Lapinsaloksi.

Maininta Lapinsalosta löytyy myös kirjasta Santeri Rissanen:

Entisen Iisalmen pitäjän historia, 1927.

"Luupuveden ensimmäinen asukas on ollut Lappalainen. Hänen sanotaan

polveutuneen eräästä Iisalmen Haapajärveltä Luupuveden pohjoisrannalle

siirtyneestä Lappalaisesta. Tämä Luupuveden ensimmäinen Lappalainen oli kävellyt

ja katsellut itselleen metsästysmaata sekä pilkkonut pitkin matkaa rajamerkkejä

puihin. Kotiuduttuaan oli hän sanonut: "Kävin puoltamassa Lapinsalon."

Se ulottui Luupuvedeltä kauas pohjoiseen Salahmin ja Nissilän vesiä kohti.

Lappalaisten sukukunnalle sanotaan kuuluneen myös lappalais-esi-isän peruina

useita saaria, erään niemen ja muutaman mäen Iisalmen Haapajärvellä."

Tuon kirjoituksen mukaan Lapinsalo-nimi olisi ollut käytössä jo 1500-1600 luvulla.

Vaikuttiko alueen nimeen sitten näillä seuduilla olleet saamelaiset vai tämä

Lappalaisten suku, voi olla että molemmat.

Kiuruveden järvikirja, nimistötutkija Sirkka Paikkala

"Lapinsalo on ollut ennen 1790-lukua, jolloin se asutettiin, asumatonta ja vain

eränautinnan alaista ”Lapinkorpea”. Lapinsalon nimi kuvaa siis alueen syrjäisyyttä.

Kiuruveden Lapin-alkuisista nimistä osa on liittynyt sukunimeen Lappalainen, mutta

eivät Rytkyn Lapinniemi ja pohjoisen Lapinsalo.

Lapin-nimet eivät ole saamelaisten antamia, vaan suomenkielisiä. Pohjois-Savossa on asunut ennen uudisasutusta lappalaisiksi katsottua väkeä, joka sulautui uudisasukkaisiin tai väistyi pohjoisemmaksi 1600-luvun puoliväliin mennessä. Sanoilla lappi ja lappalainen on tarkoitettu syrjässä asuvia erämaiden asukkaita, ensisijaisesti muinaisia saamelaisia. Sana lappalainen ei siis ole saamelaisten itsestään käyttämä nimitys, vaan muiden antama. Lappalaisiksi on nimitetty erä- ja pyyntikulttuurissa eläviä ihmisryhmiä."

Virallisesti Lapinsalon kylä nimettiin, ja Lapinsalo-nimi tuli käyttöön silloin, kun isojako saatiin päätökseen vuonna 1794.

Kirkonkirjoissa Lapinsalo-nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuoden 1791 rippikirjassa. Tuolloin kylän kaikki asukkaat olivat uudistilallisia, renkejä, piikoja ja vanhempaa väkeä, yhteensä 29 henkeä. Myöskään nämä Lapinsalon asukkaat eivät aikaisemmin esiinny missään muissa Kiuruveden kirkonkirjoissa. Kirkonkirjojen merkintä Nyb. tai Nybyggare, eli uudistilallinen nimitystä käytettiin aiemmin asumattomasta tilasta tai sen asukkaasta.

Ensimmäinen merkintä näistä asukkaista on Kiuruvesi kastetut, kun vuonna 1789 kummeiksi on merkitty Henric Haapalain ja Maria Pehrsdr Wartiainen. Seuraava merkintä on Remexelässä 30.7.1790 syntynyt Nybyggare Henric Hapal. ja Maria Pehrs dotter poika Johannes . He asuivat Haapalassa. Sitten heidän 19.6.1795 syntynyt poika Mathias kirjattiin jo Lapinsaloon. Todennäköisesti molemmat ovat syntyneet Haapalaan.

Juho Pöksyläinen kirjassaan Kiuruveden historia kertoo ajoista ennen isojakoa. Silloin Lapinsalon alueet ovat kuuluneet neljään sukualueeseen. Alueita on saanut hallintaansa ilmoittamalla paikannimet kruunun virkamiehelle, ja saanut niistä Ane-kirjan. Nämä Ane-kirjat eivät olleet tarkkaan rajattuja, vaan niihin vain merkittiin alueiden nimet. Pohjois-osa Lapinsalosta on ollut Ahokyläläisten kaskimaita, Pihlajamäen seutu Salahmilaisten hallussa ja Aittoviita Remeskylän Remesten kaskimaita. Keskiosa on ollut Lappalaisten suvun hallussa, ja nämä Lappalaiset asuivat Iisalmen pitäjässä Haapajärven rannoilla. Yksi veljeksistä, Olli Lappalainen, muutti Luupuvedelle 1500-luvun lopulla, ja Lapinsalo oli hänen suvun takamaita.

Ainakin vesioikeudet järviin ovat jaettu näiden sukualueiden mukaan, Heinäperä Lamujärveen, Pihlajamäki Salahmiin, Aittoviita Näläntöön ja keskikylän talot Iisalmen Haapajärveen. Lapinsalon isojaossa jaettiin tilat 1 - 8, eli todennäköisesti juuri tämä Lappalaisten takamaa. Salahmin isojaossa 1797 perustettiin Pihlajamäelle tilat Päätalo 9 ja Mikkois 10. Remekselän isojaossa 1787 perustettiin tilat Mikkola 12 ja Yrjölä 13.

 

Kartta ennen isojaon alkua, vuodelta 1750. Kartasta löytää nykyisinkin käytössä olevia nimiä:

keskellä Lapinsalo, vasemmalla puolen Rickasuo, yläpuolella Saarisuo, Tallassuo ja oikealla puolen Pihlajasuo

Myös 1800-luvun alkupuolella piirretyssä kartassa on ainakin nämä nykyisinkin käytössä olevat paikannimet:

Mäntysuo, Rytysuo, Ykshonganmäki, PienPihlajanmäki, Orihmäki, Koivusuo, Heinämäki, Rikkasuo, Pölömäki 

Isojako 1780 - 1794

Lapinsalon kylälle muodostettiin seuraavat tilat:

nro 1 Heinämäki (1/8), nro 2 Haapala (1/4), nro 3 Vartiala (3/16), nro 4 Niemelä (1/8), nro 5 Ojala (1/8), nro 6 Jokela (1/8),

nro 7 Mäkelä (1/8) ja nro 8 Pölönmäki (1/8).

Vuonna 1795 muodostettiin Iisalmen Salahmin kylän tilasta nro 4 Päätalo nro 9 (1/6) ja Salahmin kylän tilasta nro 3

Mickola nro 10 (1/6) Salahmin isojaossa ja Päätalo ja Mikkola liitettiin sitten Kiuruveden Lapinsalon kylään.  Samaan aikaan muodostettiin Heinäperän pohjoisosaan nro 11 Halla-aho (1/8), jonka nimi oli aluksi Rajakylä.

Remexelän isojaossa vuonna 1787 muodostettiin nro 12 Mikkola (3/16), tila tunnettiin myöhemmin nimellä Ruomi,

ja nro 13 Yrjölä (3/16), tunnettiin myöhemmin nimellä Sonninen. Nämä alueet Näläntöjärven puolelta kuuluivat alkuaan Remexelään ja nämä tilat liitettiin sitten Lapinsaloon.

Isojaossa kaikista tiloista ei kuitenkaan tullut samanarvoisia. Tiloille laskettiin kuinka monta manttaalia kullakin tilalla oli, (luku suluissa tilan nimen jälkeen). Manttaali ei tarkoittanut mitään tiettyä pinta-alaa, vaan oli tuotantoarvoon perustuva laskenta, voisi sanoa, että se mittasi veronmaksykykyä. Ruotsissa oleva keskimääräinen tila oli arvoltaan yksi manttaalia. Manttaalin määrään vaikutti mm. minkälainen metsämaa oli, oliko tilalla luonnonniittyjä ja suomaa ei kasvattanut manttaalia. Veroja tiloilta perittiin näiden manttaalien mukaan. Jakamaton alue kylän maista jäi kruunulle lisämaaksi esimerkiksi torppareita varten. Näistä lisämaista perustettiin vielä vuonna 1848

Harjula nro 14 (1/8).  Yhteensä Lapinsalon tilojen pinta-ala oli 14 050,8 hehtaaria, eli keskimäärin tilat olivat noin 1000 hehtaarin suuruisia.

Aluksi tilat olivat Kruunun tiloja ja tiloille otettiin asukkaita eli vuokraviljelijöitä. Näille uudistilallisille annettiin verovapautta vuokrista ja näistä manttaalimaksuista noin 10-20 vuotta, yleisimmin 1808-1810 vuoteen asti.

Talonpojan oikeus kruununtilaan turvattiin 1789 annetulla asetuksella niin, että hän sai tilaansa vakaan hallintaoikeuden. Se tarkoitti, että talonpojan ja hänen lastensa hallintaoikeus tilaan oli pysyvä, kunhan tila pidettiin kunnossa ja verot maksettiin säädetysti. Samassa yhteydessä tilanpitäjälle myönnettiin perinnöksiosto-oikeus, eli oikeus tilan ostoon omaksi maksamalla kolmen vuoden vero.

" Kruununtila oli kruunun täydellistä omaisuutta ja sen asukas suoritti maaveroa maksaessaan vuokraa tilan hallintaoikeudesta kruunulle.  Kruununtilan isännyyden vaihtuessa maaherra antoi uudelle isännälle immission eli asukkaaksiottotodistuksen. Maaherralla oli myös oikeus ja velvollisuus häätää kruununtilan huonoon hoitoon tai maksamattomiin veroihin syyllistynyt isäntä. Kruununtilan haltija  saattoi 1700-luvulta  alkaen  ostaa tilalleen  perintöoikeuden  takaisin.  Käytännössä  kruunun- ja perintötalonpojan elämässä ei ollut paljoakaan eroa, sillä molemmat maksoivat veroa samoilla perusteilla ja osallistuivat samoihin yleisiin rasituksiin."

                                                                                                                                                                          Wikipedia

Kruununtilaa ei kuoleman jälkeen perinyt kukaan vaan yleensä hallinta oikeus siirtyi seuraavalle sukupolvelle. Kun tilat oli lunastettu perintötilaksi, kuoleman jälkeen leski peri puolet ja toisen puolen lapset. Myös tila tai osuus tilasta voitiin myydä. Kaupan jälkeen haettiin oikeudelta lainhuuto.

Perintökirjoja alettiin "ulosantaa" 1800-luvun alkuvuosina, kun tiloile oli syntynyt pysyvä asutus. Yleensä asukas lunasti tilan itselleen mutta muutama asukas sai tilan ilman korvausta palkkioksi erinomaisesti loppuunviedyistä töistä. Kruunun tarkoitus oli saada kaikilta asumattomiltakin mailta verotuloja. Ensimmäiset perintökirjat on saatu Haapala 2, Päätalo 9 ja Mikkola 10 (Pikkarainen) vuonna 1804. Tiloja ostettiin omaksi koko 1800-luvun aikana, viimeiset Lapinsalossa vuonna 1882 Niemelän tilalle 1/4 osalle Hyvölänmäki (Heikinmäki).

Tilojen numerojako on voimassa edelleenkin, joskin maakaupat ovat niitä sotkeneet,

joten silloisten tilojen tarkkoja rajoja on nyt enää hieman hankala piirtää. Tämä kartta on

nykyisten rekisterinumeroiden perusteella piirretty kartta, ja antaa ainakin suurin piirtein

kuvan, miten tilat sijoittuivat kartalle.

Tilojen nimet ilmestyivät vasta 1810 rippikirjaan, joten voisi päätellä, että ainakin Haapala

ja Vartiala ovat saaneet nimensä asukkaista. Jokelan läpi virtaa Suojoki ja Ojalan läpi

Vaakapuro. Miten itse kukin tila sai nimensä, se olisi mielenkiintoista tietää.

Talojen nimet ovat tulleet käyttöön vasta 1900-luvulla, kun tilat virallisesti lohkottiin ja

merkittiin maarekisteriin. Ennen sitä tiloilla saattoi olla useita omistajia ja ne oli kirjattu

siten, että kuinka monta osaa manttaaleista itsekukin omistaa. Ensimmäinen kirjattu

halkominen Lapinsalossa on tehty Lämsän ( Päätalo N:o 9) tilalla 1904.

Juho Pöksyläinen kertoo Kiuruveden historia-kirjassa, että Talosniemessä, nykyisen

Juusolan paikalla olisi ollut Hentiläisten suku jo isojaon aikoina. Rippikirjojen mukaan

Johan Hendelä ja Cristina Kananen ovat tulleet Lapinsaloon noin vuonna 1800 ja

muuttaneet Nissilään 1813.

Toinen kohta, jossa hän kertoo Pihlajamäellä asuneiden Abraham Lämsän sekä

Johan Pikkaraisen saaneen ”Kuninkaalliselda Suomalaiselda Huoneenhallitusten

Seuralda hopeisen pikarin ahkerasta viljelyksestä, Salomen kylästä Kjuruveden kappeli

Idensalmen pitäjäsä.” Pikarin pohjaan on piirretty vuosiluvut 1764-1765. Salomen kylä on

varmaankin Salahmin kylä, johon Pihlajamäki silloin kuului. Pikarit olisi siis saatu noin 

20 vuotta ennen isojaon alkua.

Tämän tiedon vuosiluvut eivät ole mahdollisia. Tämä Kuninkaallinen Huoneenhallituksen seura on perustettu vuonna 1797.

Pihlajamäelle muuttanut Abraham Lämsä syntyi vasta vuonna 1763 Paltamon Käkilahdessa ja isän perhe muutti Saaresmäkeen 1764. Heidät on kirjattu Saaresmäkeen vielä vuoden 1781 rippikirjaan.

Tänne muuttaneet Pikkaraiset taas tulivat Lapinsaloon vasta vuonna 1803, ja olivat 1781 vielä Paltamossa. 

Suomen Talousseuran arkistosta löytyy tieto, että kyseiset pikarit on annettu vuonna 1804, Abraham Lämsä on palkittu hopeisella pikarilla ja Eric ja Johan Pikkarainen kullatulla hopeapikarilla. Abraham Lämsä sai Päätalon tilan, ja Erik ja Johan Pikkarainen Mikkolan tilan perintökirjat ilman korvausta erinomaisesti suoritetusta työstä.

Sonnisen (Yrjölä N:o 13) pihapiirissä on myös olemassa aitta, minkä on arvioitu olevan 1600-luvulta, mutta kirkonkirjojen mukaan sinne tuli ensimmäiset asukkaat vasta 1799.

Ensimmäiset uudisasukkaat saapuivat tänne siis vasta 1780-luvulla. Pysyvä asutus on alkanut muodostua kylälle 1790-luvulla. Asutus levisikin nopeasti, sillä vuonna 1810 kaikilla tiloilla asuttiin ja useilla tiloilla oli torppareitakin, ja Lapinsalossa jo yli 120 ihmistä.

On usein pohdittu, että ensimmäiset ihmiset, jotka silloin tänne tulivat, tavoitteena heillä ovat olleet korkeimmat mäet ja kuivat, mistä löysivät hyviä kaski- ja riistamaita. Varmaan niinkin, mutta kun isojako oli saatu päätökseen, sen myötä muodostuneet uudet tilat houkuttelivat perustamaan tänne uudistiloja. Kun siihen aikaan useissa perheissä oli yli kymmenenkin lasta, niin tytöt menivät jonnekkin naimisiin tai piiaksi, ja usein nuorimpien poikien oli lähdettävä etsimään toimeentulo muualta.

Kun kuvittelee Lapinsaloa 1700-luvun lopulla, Lapinsalon läpi kulki vain talvitien pohja. Kaikki nykyisin metsää kasvavat ojitetut suot ja rämeet olivat vetisiä, aukeita soita ja kuivat kynnäät ja mäet taasen synkkiä kuusikoita. Eikä järveä ollut lähelläkään.

Mitähän ajatteli uudisasukas metsän keskellä, kun hän perheensä kanssa oli vierittänyt ensimmäisen kiven tupansa kivijalan nurkkaan.

Tästä se lähtee, uusi elämä.

Melkein kaikki nämä ensimmäisenä Lapinsaloon kirjatut ihmiset tulivat Piippolan

Lamunkylän Tavastkengältä,  Juutisenahon kylästä ja kaikki vain muutaman

vuoden sisällä. Staphan Wartiainen ja Brita Piippo tuli perheineen Vartialaan

vuonna 1790 Pulkkilan rippikirjan mukaan, ja Haapalaan tulleet Henrik

Haapalainen ja Maria Wartiainen vanhempiensa kanssa hieman ennen heitä.

Maria Wartiainen on Staphan Wartiaisen sisko, ja kun taloissa asui sisarukset,

se selittäisi sen, miksi Haapala ja Vartiala on rakennettu tilojen rajan tuntumaan

hyvin lähelle toisiaan.

Claes Haapalainen ja Carin Nirainen

Ensimmäinen asuttu paikka on ollut Haapala, ja sinne tulivat Haapalaiset

Tavastkengältä. Heistä on merkintä kirkonkirjoissa 1789, joten Haapalassa

asuttiin jo 1780-luvulla. Vuonna 1791 Haapalassa asui 11 henkeä ja heillä oli jo

2 renkiä perheineen sekä 2 piikaa, rengit Eskill Pellicka, joka meni naimisiin

Vartialaan tulleen neiti Walborg Piippon kanssa sekä Samuel Nirainen ja

Elin Jöransdr Aho. Tämä Elin Aho on nykyisin Pyhännän Ahokylän Knuutilasta, missä Nuutisten suku silloin asui. Samuel Nirainen ja Elin Aho muuttivat 1805 Talasniemeen, mikä on nykyinen Juusolan paikka. 1817 heidät on sitten merkitty paikan haltijoiksi, ja tilan nimeksi tuli Niemelä.

Lisäksi Haapalassa oli kaksi piikaa, Anna Hataja sekä Maria Kalmar.

Staphan ja Petter Vartiainen

Kun Vartiaiset saapuivat Tavastkengältä vuonna 1790, heitäkin tuli kaikkiaan 6 henkeä. Kiuruveden lastenkirjoissa heidän muuttovuodeksi on merkitty 1791. Vuonna 1793 Vartialaan muutti lisäksi Staphanin veli Petter Wartiainen ja Carin Knutinen. Carin on myös Ahokylän Knuutilasta ja on Elin Ahon nuorempi sisko, sillä Ahokylän Knuutilassa heidän sukunimi oli Aho Knutinen.

Joidenkin tietojen mukaan Vartiala olisi perustettu jo vuonna 1754, joten asuttiinko Vartialassa jo ennen Vartiaisten tuloa, ainakin kirkon rippikirjassa Staphan Vartiainen on merkitty uudistilalliseksi. Maakirjan mukaan Vartialan tila perustettiin isojaossa 6 lokakuuta 1786.

Tavastkengälle Vartiaisten suku tuli Kaavin Siikajärveltä 1740-luvulla.

Mukana muuttanut Staphanin sisko Ingred Wartiainen meni naimisiin 10.7.1791 Henric Remeksen kanssa. Sukunimeksi tuli myöhemmin From. Henric From on 1792 merkitty torppariksi Remexselässä ja sitten uudistilalliseksi Lapinsalossa 1974, nykyisen Ruomin alueella, Mikkola (Ruomi) nro 12. Henric Fromin isä, Henric From, on merkitty sotilaaksi Luupuvedelle jo 1760-luvulla.

Olof Myllyniemi ja Anna Wartiainen

Kiuruveden rippikirjassa 1791 on myös uudisasukas Olof Myllyniemi, jolla oli vaimona Anna Wartiainen, näiden Wartiaisten serkku. Olof Myllyniemi on tullut samalta alueelta Tavastkengän Juutisenahosta Vartiaisten kanssa, hänet on siellä kirjattu itselliseksi. He muuttivat takaisin Juutisenahoon vuonna 1793 ja ovat merkitty siellä loiseksi. Loinen tarkoittaa ammatinharjoittajaa, kuten seppä tai suutari, jotka asuivat talossa ja olivat talon leivissä, ja siirtyivät sitten taas uuteen paikkaan.  Joten olisiko hän ollut talonrakentaja ja ollut täällä vain tekemässä Haapalaa ja Vartialaa. Vartialassa on alkuaikoina ollut kaksi tilanpitäjää, joten voisi päätellä, että Staphanin talon jälkeen valmistui toinen talo 1793. Siihen muuttivat Petter Wartiainen ja Carin Knutinen ja Olof Myllyrinne muutti talon valmistuttua vaimonsa kanssa pois. Toisaalta hänen kohdallaan rippikirjassa on merkintä "Pirttimäki". Tämä voisi olla Salahmin, nykyisin Luupuveden pirttimäki, ja he olisivatkin Jokelan tilan ensimmäiset asukkaat. Vuosilukujen perusteella he muuttivat pois samoihin aikoihin kun Pehr Mattsin poika Huttunen ja Anna Tervotar Luupuvedeltä saapuivat Jokelaan.

Olof ja Elin Wartiainen

Anna Wartiaisen vanhemmat, Olof Wartiainen ja Elin Stephansdr, tulivat Vartialaan 1795. Hekin asuivat aiemmin Tavastkengällä, he muuttivat kuitenkin Lapinsalosta Siikajoelle 1800-luvun alussa. Olof on Staphan ja Petter Vartiaisen isän veli.

Anders Wartiainen

Olof Wartiaisen ja Elinin poika, Andres (Antti) Wartiainen, runonlaulaja, tuli myös Lapinsaloon vuonna 1790 samalta alueelta. Antti oli aluksi renkinä Johan Ahon luona Tihilänahossa. Johan Aho on kotoisin Ahokylän Knuutilasta, ja on Lapinsaloon tulleiden Knuutisten setä, isän veli. Antti Wartiainen meni naimisiin talon tytön Annan kanssa 11.5.1794. Hänet mainitaan sitten myös loisena Nälännöllä ja Remekselässä. Staphan Wartiaisen kuoleman jälkeen vuosisadan vaihteessa hän oli viljelemässä Vartialan tilaa Lapinsalossa. Anna vaimo kuoli 1808 ja sen jälkeen Antti lähti taas muiden töihin ja kuoli ruotivaivaisena Paaran talossa 15.2.1833.

Vuonna 1819 Adolf Ivar Arwidsson on tallettanut Antti Wartiaiselta muistiin 28 runoa. Kalevalassa Vartiaisen runoja melko tarkasti jäljittävät Tulen synty, Karhuruno ja Kultaneidon taonta. Hän oli myös tunnettu loitsujen taitajana. Antti Vartiaisen vuonna 1985 pystytetty muistokivi sijaitsee Kiuruveden entisen kirjaston pihassa. Antti Wartiaisen runoihin voi tutustua tästä.

Thomas Jutinaho ja Christina Remes

Thomas Jutinaho on myös Tavastkengältä Jutisenahosta ja Christina Remes taas Kiuruveden Nälännön kylältä. Naimisiin he menivät Kiuruvedellä 5.4.1790. He ovat olleet Lapinsalon Ojalan ensimmäiset asukkaat. Christina Remes ja Ruomin aluelle asettunut Henrik From (Remes) ovat molemmat tulleet Remexelästä ja ikäeroa vuosi, joten voisivat olla sisaruksia. Olivatko, sitä en saanut selville. Vierekkäiset tilat taasen tukisi tuota ajatusta.

Thomas Jutinaho ja Cristina  muuttivat Pölönmäen Rikkasuo nro 1 uudistilalliseksi 1811, kun Johan Knuutinen perheineen Ahokylän Knuutilasta muutti Ojalaan.

Jöran Kettuin ja Anna Lars dr

Jöran Kettuin eller Aho ja Anna Larsdr voisivat myös olla ensimmäiset asukkaat Lapinsalossa. Myöhemmin heidät on kirjattu nimellä Georg Knutin ja Anna Kettuin. Jöran on syntynyt Ahokylän Knuutilassa, ja on Elin Ahon ja Carin Knutisen vanhin veli. He asuivat aiemmin Annan kotitilalla Kärsämäellä, Saviselkä Kettunen, ja ovat lähteneet sieltä vuonna 1887. Pohjanmaalla oli hyvin yleistä, että sukunimi tuli talon mukaan ja niinpä Jöran oli Kärsämäellä ollessaan Kettunen. He tulivat Lapinsalon Heinäperälle Rajakylä nimiselle tilalle, ja paikan nimenä oli myöhemmin Rajakylä N:o 11 Lapinsalo ja sen jälkeen Halla-aho. Tämä tila sijaitsee nykyisen Kiikkulan alueella, ja se oli ensimmäinen asuttu talo Heinäperällä. Heidän viimeiset merkinnät ovat Kiuruveden rippikirjassa 1799 muut ruokakunnat, joten Jöran ei ollut ilmeisesti innokas viljelijä, ja niinpä seuraavassa rippikirjassa 1810 Rajakylässä asuivatkin heidän pojat  Georg Knutinen s. 1782 ja hänen vaimo Susanna Karjalainen s. 1788, sekä heidän toinen poika Henric Georg Knutinen s. 1790.

Olisiko Jöran ollut enemmän talonrakentaja, ja kun oli rakentanut itselleen talon Heinäperälle, rakensi sitten Haapalaa ja Vartialaa ja muita Lapinsalon taloja. Saatuaan talot rakennettua Jöran ja Anna muuttivat Lamun kylälle vuonna 1801.

Kuka näistä saapui ensimmäisenä, sitä ei pysty varmasti sanomaan. Jöran Knutinen vaimoineen saapui omaa reittiään ja Jutisenahon kylältä tulleet saapuivat hyvin samaan aikaan.

”Piippolan seurakunnan saarnaaja Erik Ganander joutui v. 1798 maantiellä, matkalla lukukinkerille Tavastkengän kylään, riitaan majuri Possenin kanssa ja iski majuria niin tuntuvasti, että tämä meni tainnoksiin. Luuli tappaneensa majurin, ja lähti pakoon Piippolan kirkonkirjat mukanaan Pietariin, missä sitten oleskeli kirjailijana 3 vuotta. Saatuaan tietää, että Possen oli vielä elossa, palasi kotimaahan palvellen pappina eri seurakunnissa. Mutta kirkonkirjat hävisivät Pietarin matkalle ja ovat vieläkin hukassa.” (Wikipedia)

Myös osa Kiuruveden vanhimmista kirkonkirjoista ovat tuhoutuneet. Tässä on sellainen parinkymmenen vuoden hämärä alue vuosilta 1770-1790 etenkin Piippolan tapahtumien osalta.

Asuttiinko täällä sitten jo ennen näiden ihmisten tuloa ja heidät olisi kirjattu Remexelä tai Luupue-kylälle. Se voi olla mahdollista, ja varmaankin täällä on ollut ainakin piilopirttejä ja kaskimaita. Ennen isojakoa Lapinsalossa tuskin oli ainakaan pysyvää asutusta tai tiloja. Myös isojaossa tilojen rajat on tehty hyvin suoraviivaisesti, pitkät suorat rajat, ikään kuin vain kartalle piirtäen. Myöskään kirkonkirjoista ei voi päätellä, että Lapinsalossa olisi ollut asukkaita ennen isojakoa. Ja kun tilat olivat perustettu isojaossa, siitä näyttäisi menneen 3-5 vuotta, ennenkuin sinne muuttivat ensimmäiset asukkaat. Hirsipuiden kaataminen, kuivattaminen, talon vestäminen ja uunin rakentaminen veivät siihen aikaan useita vuosia. Tarina siitä, että lehmä olisi sidottu puuhun ja sitten alettu kyhätä mökkiä asunnoksi ei ehkä ole ihan realistinen. Oma veikkaukseni on ja kirkonkirjojen perusteella näyttää sille, että Lapinsalo asutettiin sitä mukaa kun isojaossa saatiin tiloja valmiiksi.

Lämsät

Hyvin samoihin aikoihin kuin edelliset, ja yksi vanhimpia Lapinsaloon muuttaneita sukuja ovat Lämsät. Lämsiä asui Paltamon alueella paljon. Heitä löytyy Paltaniemestä, Weneheitosta, Käkilahdesta ja Säresniemestä useista taloista. Lämsä nimisiä talojakin on kymmenkunta. Lisäksi Lämsiä oli myös Piippolan alueella.

Vanhinpana löytynyt Lapinsaloon muuttaneen Lämsän sukuhaarasta on Simon Lämsä s. 1683. Hänet on kirjattu Paltamon rippikirjoihin 1733 ja 1761. Hän asui Paltamon Käkilahdessa Pölölä nimisellä tilalla. Hänen vaimo oli Walborg Hataja s. 1714. Simon Lämsällä oli poika Abraham s. 1724. Abraham oli Simon Lämsän ensimmäisestä avioliitosta Lisa Kylmälän kanssa, koska Walborg Hatajan ja Abrahamin ikäero on vain 10 vuotta. Simon Lämsä eli 99-vuotiaaksi ja kuoli 14.10.1782. Isännäksi taloon jäi pojista Gustav Lämsä.

Abraham Simon poika meni naimisiin Anna Hatajan s. 1727 kanssa. He muuttivat Saaresmäkeen Tervola nro 7 taloon vuonna 1764. Heille ehti syntyä nuorin poika Abram 4.6.1763 Käkilahden Pölölässä.

Tämä Abram Abrahamin poika meni naimisiin Brita Tervon s. 28.8.1763 kanssa. Heille syntyi poika Abram Saaresmäessä 4.1.1785 (Paltamon rippikirja 1781 sivu 81). Tämän jälkeen tästä perheestä ei löytynyt tietoja Paltamosta, joten todennäköisesti isä Abrahamin kuoleman jälkeen tämä perhe hajosi.

Abram Abrahamin poika Lämsä ja Brita Tervo lähtivät Saaresmäestä ja löytyvät sitten Iisalmen maaseurakunnan rippikirjasta 1787 Salahmi Pirttimäki (nykyinen Nissilän Pirttimäki). Mukana oli äiti Anna Hatain ja sisko Carin Lämsä. Vaikuttaa sille, että edelliset asukkaat olisivat muuttaneet pois 1790. Seuraavaksi tämä perhe löytyy Kiuruveden rippikirjasta 1791 Näländö Tihilänaho. Siinä on kyllä merkintä, että olisivat tulleet Säresniemestä 1792, mutta he tulivat kuitenkin Saaresmäestä. Saaresmäki on välillä kirjattu muotoon Säresmäki. Sitten heidät on merkitty Kiuruveden rippikirjaan 1799 Lapinsalo By. Siihen on merkittynä muutto Lämsään Pölönmäestä. Asuivatko he Pölönmäessä, ei ole varma tieto. Vuosilukujen mukaan se voisi olla hyvinkin mahdollista.

Abram Lämsä ja Brita Tervo siis lähtivät Saaresmäestä, ja tulivat aluksi nykyisin Vieremän kunnan Nissilän kylän Pirttimäkeen. Sieltä he muuttivat 1792 uudisasukkaaksi Pölönmäkeen, ja olivat kirjattuna Nälännön kylään, koska Pölönmäki on aivan silloisen Nälännön kylän rajalla, ja Lapinsalo nimi otettiin käyttöön vasta 1794. Olisiko Pölönmäki saanut nimensä Abramin synnyintalon Pölölän mukaan. Pölönmäki on myös ensimmäinen rippikirjoissa Lapinsaloon nimetty tila. Aluksi Pölönmäki kirjoitettiin muotoon Pölöhmäki. Vuosisadan vaihteessa he ovat tulleet Pihlajamäelle Päätaloon (Kumpulainen), jota kutsuttiin silloin Lämsän taloksi. Päätalo on perustettu vuonna 1795. Päätalo lienee saanut nimensä siitä, että se oli korkeimman mäen päällä.

Muiden tilojen ensimmäiset asujat

Pölönmäkeen tulivat asumaan Lämsien jälkeen Johan Väisäin ja Sara Piippo vuonna 1800 Remexelästä.

Jokelan tilalle on tullut 1790-luvun puolivälissä Pehr Mattsin poika Huttunen ja Anna Tervotar Luupuvedeltä. He muuttivat pois 1800-luvun alkuvuosina ja Jokelaan asettuivat asumaan Vartialasta Petter Wartiainen ja Carin Knuutinen.

Mäkelän paikalle tulivat Daniel Sastamoin ja Ana Niskain myös 1790-luvun lopulla Remexelästä. Silloin paikan nimenä näyttäisi olleen Tuomilamminmäki. Ana Niskain kuoli 1806 ja Daniel meni uusiin naimisiin Lovisa Hyvärisen kanssa. He muuttivat Luupuvedelle 1817, jolloin heidän tilalleen tuli leski Lars Huckanen lastensa kanssa Piippolasta, ja tilan nimeksi tuli Mäkelä. Lars Huckanen on kotoisin Vuolijoen Saaresmäestä, ja on Yrjolän tilalle aiemmin tulleen Påhl Huckasen veli. Hukkasten suku piti taloa aina 1900-luvulle asti.

Niemelän tilalle tulivat asumaan Johan Hendelä ja Cristina Kanain, he ovat tulleet noin vuonna 1800. Paikan nimenä on silloin ollut Talasniemi, ja se oli Juho Pöksyläisen mukaan nykyisen Juusolan paikalla. Aluksi talot ovat kuitenkin olleet Juusolan autiossa, noin kilometrin nykyisestä Juusolan paikasta Kiuruvedelle päin.

Pikkaraiset ovat tulleet Paltamosta Mikkolan tilalle. Mikkolan tila on muodostettu 1797 ja nimi muuttunut myöhemmin Pikkaraiseksi. Henrik Pikkarainen oli Paltamossa sotilaana ja hän muutti vaimonsa Juliana Heikkisen kanssa 1790-luvulla Paltamon Käkilahteen. Sieltä he ovat tulleet Lapinsaloon 1800-luvun alussa, todennäköisesti vuonna 1803.

Heinämäkeen ovat tulleet Johan Glad ja Helena Knutinen vuonna 1810 Remexelästä. Asuiko joku Heinämäessä ennen heitä, sitä en kyennyt päättelemään. Helena Knutinen on kotoisin Nälännön Tihilänahosta. Johanin isä Johan Glad oli Remexelässä sotilaana, ja vietti loppuajan Heinämäessä. Tämä sotilas Johan Glad on lastenkirjassa 1787 kirjattu Remexelään: "Johan Glads barns, Heinämäki".

Yrjölän tilalla on ollut sotilastorppa, missä asui viimeisenä ( 1797-1808 ) sotilas Petter Remm (Remes) ja Hel Ruokalainen. He molemmat ovat kuolleet vuonna 1808, eli suomen sodan aikaan. Ruotusotilas järjestelmä lopetettiin n. 1810, kun alkoi Venäjän vallan aika. Sotilastorppa on ollut olemassa jo vuodesta 1722 lähtien ja kirjattu Iisalmen pataljoonassa Remexelään, eli 70 vuotta ennen kuin ensimmäiset asukkaat Lapinsaloon tulivat. Yrjölän tilan maat ulottuvat aina Nälännölle asti, joten on hyvin todennäköistä, että tämä torppa on ollut Yrjölän maalla Näläntö järven rannassa, eikä Kivelän paikalla, mitä on myös Sonniseksi kutsuttu. Perimätiedon mukaan Sonninen olisi saanut nimensä ruotusotamies Sonnisesta, mutta sen nimistä sotilasta ei Kiuruvedellä ole ollut.

Yrjölän tilalle on kirjattu silloin myös kaksi muuta perhettä, tosin tämä on enemmän arvaus kuin varma tieto, että asuivatko nämä Yrjölässä. Toinen oli uudisviljelijä Petter Pardain ja Cathar Karjalainen, tulleet 1799. Kun Petter Pardain kuoli 1808, Cathar muutti pois. Toinen perhe oli Anders Hataja ja vaimo Carin sekä ilmeisesti heidän poikia Paul. He muuttivat pois ennen vuotta 1810.

Yrjölään ovat tulleet varmuudella Påhl Huckain ja Carin Karjalain vuonna 1811. Myös Påhl Huckain oli runonlaulaja Antti Vartiaisen tapaan, ja tunnetaan paremmin nimellä Paavo Hukkanen. Hän saapui Vuolijoen Saaresmäestä, ja hänen isänsä Lars Huckain kuului Paltamolaiseen lukkarisukuun. Paavo Hukkanen kuoli 58-vuotiaana vuonna 1822. Paavo Hukkasen runoihin voi tutustua tästä.

1800-luvun alkuvuosina tänne on tullut useita uudisasukkaita, joita ei oikein voi määritellä mihinkään paikkaan. Lars Remes ja Beata Olofsdr tulleet jo 1790-luvulla. Johan Paacki ja Walborg Nopoin 1801, Johan Remes ja Anna Kärckäin 1802 (merkitty lastenkirjoissa Pölönmäkeen), Samuel Nissin ja Anna Huovin 1806, Henrik Kumbulain ja Margar Junduin 1807 sekä Pehr Kumbulain ja Brita Kämäräin vuonna 1808. Näitä nimiä ei sitten enää löydy seuraavista rippikirjoista. Aluksi kylän rajat olivat vielä epäselvät, ja Remexelän ja Nissilän kylien asukkaita kirjattiin Lapinsaloon. Myös Aittoviidassa asuneet Fromit on välillä kirjattu Remexelään.

Yhteenvetona voisi mainita, että 6 perhettä tuli Lamun kylän Tavastkengältä, 3 perhettä Remeskylästä, 3 perhettä Paltamon Saaresmäestä, yksi Kärsämäeltä, yksi Paltamon Käkilahdesta ja yksi Luupuvedeltä.

Johan Knuutinen ja Beata Kamunen tulivat Ahokylän Knuutilasta Ojalaan elokuussa 1811, ja tätä pidetään Nuutisten saapumisena Lapinsaloon, vaikka Lapinsalossa olikin asunut Johanin veli Georg Knutinen Rajakylässä, ja siskot Elin Aho Niemelässä ja Carin Knutinen Jokelassa jo kaksikymmentä vuotta aiemmin.

Sivun alkuun

Etusivulle